Pienituloisten eläkeläisten ja työttömien asema on parantunut

Vaalien alla kuulin monia kertomuksia eläkeläisten köyhyydestä ja työttömien työnhakijoiden vaikeasta tilanteesta. Kertomuksia, joiden ei pitäisi olla totta nykyisessä Suomessa. Suomessa, jossa kaikista kansalaisista tulisi pitää huolta. Edellisen hallituksen aikana tehty kansaneläkkeiden historiallinen leikkaus ja työttömyysturvan aktiivimalli vahvistivat köyhyyden kierrettä.   Moni eläkeläinen joutui valitsemaan lääkkeiden ja ruoan välillä. Rahat eivät riittäneet molempiin. Usein eläkeläisen lapset, joiden omakin tilanne on ollut vaikea, joutuivat pienistä tuloistaan auttamaan omia vanhempiaan.   Nykyinen hallitus on korjannut näitä kohtuuttomia päätöksiä. Lupaustemme mukaisesti hallitus ottaa ensimmäisiä askeleita eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi. Kansaneläkkeen täysi määrä nousi vuoden alusta noin 34 eurolla ja takuueläkkeen 50 eurolla kuukaudessa. Eläkkeensaajan asumistuen […]

Jatka lukemista