kunnallislehti

Hyvinvointi luo ja tukee tasaveroisuutta – Kunnallislehden haastattelu

Kunnallislehti esittelee paikallisia eduskuntavaaliehdokkaita ja minun haastatteluni on julkaistu tänään 26.2.2019 lehdessä. Taina Tukija kysyi minulta mitkä vaalit näistä pitäisi minun mielestäni tulla. Pohdin asiaa monelta eri kannalta, mutta kyllä kaikki ne asiat jotka minulle on tärkeitä kiteytyy tässä hyvinvoinnissa. Hyvinvointivaalit – kiitos! Jutun julkaisuun verkkosivuillani on saatu lupa.

Jatka lukemista

Soveltuvuuskokeiden palauttaminen sote-alalle on oikea päätös

Opetus- ja kulttuuriministeriö on tänään 8.2.2019 ilmoittanut, että karsiva pääsy- tai soveltuvuuskoe palaa sote-ammattilaisten koulutusvalintoihin. Päätös on oikea, sillä aikaisempi päätös soveltuvuuskokeiden poistamisesta oli selkeä virhe. Sosiaali- ja terveysalalla on kyettävä luottamaan siihen, että työntekijät ovat ammattitaitoisia ja muutenkin kaikin puolin soveltuvia tehtäviin, joissa turvallisuus, potilastuvallisuus tai asiakasturvallisuus ovat oleellisia vaatimuksia. Lisäksi hoitotyössä ollaan usein tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ovat heikommassa ja haavoittuvammassa asemassa, joko sairauden, vammaisuuden tai iän vuoksi. […]

Jatka lukemista
Niina

Miehet kuolevat ennen naisia

Suomalaisen miehen elinikä on Pohjoismaiden lyhin. Hän kuolee todennäköisesti kuusi vuotta naista aikaisemmin. Työntekijänä ahkerasti työskennellyt suomalainen mies kuolee taas kuusi vuotta aikaisemmin kuin miespuolinen pomonsa. Työikäisenä duunarilta jäävät ansaitut eläkevuodet vähäisiksi samalla, kun monta vuotta aikaisemmin eläkkeelle jäänyt johtaja nauttii terveistä eläkevuosista paljon kauemmin. ”Miesjohtajat elävät keskimäärin kuusi vuotta kauemmin kuin miespuoliset alaisensa. Sukupuolta merkittävämpiä tekijöitä elinajanodotteeseen ovat sosioekonomiset erot.” Tasa-arvokysymyksistä puhutaan nykyisin paljon, mutta sukupuolten välisestä terveyden tasa-arvosta […]

Jatka lukemista

Maahanmuuttajat ja luottamus

Suomalainen yhteiskunta on luottamuksen yhteiskunta. Me suomalaiset luotamme toisiimme ja instituutioihimme. Meidän yhteiskuntamme on lähtökohtaisesti turvallinen paikka lapsille ja nuorille. Erityisesti me naiset ja tytöt olemme voineet turvallisesti liikkua ulkona ja osallistua erilaisiin tapahtumiin sekä harrastuksiin. Oulun seksuaalirikosvyyhti on tämän vuoksi erityisen vastenmielinen. Uhrien ja heidän läheistensä kärsimysten lisäksi rikokset vahingoittavat suomalaista yhteiskuntaa ja niiden maahanmuuttajien asemaa, jotka eivät ole rikoksia tehneet. Oulun tapahtumat on hyökkäys suomalaisten turvallisuutta kohtaan. ”Suomeen […]

Jatka lukemista
Piikkiön sankarihauta 6.12.2018

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!

Minun isoisäni Pentti pappa on jo nukkunut pois, mutta minulla on tarkat muistot hänen tarinoistaan. Pappa ei ollut koskaan kova puhemies, mutta kun kyselin sodasta ja papan muistoista, sain tietää, että pappani olisi halunnut lähteä rintamalle. Pappa oli tuolloin niin nuori, että siihen tarvittiin isän suostumus. Isoisoisäni ei antanut papalle lupaa lähteä sotaan. Ehkä siksi, että maatilaa pyöritettiin omin voimin, mutta varmasti myös siksi että isälle oman pojan menetys olisi […]

Jatka lukemista
Niina valtuustossa

Kaarinan kaupungin talousarvio 2019 – kohti kestävämpää talouspolitiikkaa

Nyt valmistunut talousarvio huomioi jälleen lapset ja nuoret. Varhaiskasvatuksen ryhmäkoot säilyvät entisellään ja koulujen tuntikehykseen varatut määrärahat ovat edelleen hyvällä tasolla. Monia hyviä asioita löytyy tästä talousarviosta, mutta otan tähän nyt muutaman noston. Merkittävä muutos aikaisempiin vuosiin on kotiutushoitajan ja työllistämispalveluiden johtajan palkkaaminen. Näistä olen erityisen iloinen. Molemmat lisäykset ovat kustannusneutraaleja ja tavoitteena on tarjota inhimillisempää ja parempaa palvelua sekä edelleen saavuttaa säästöjä. Kaikki lisäykset eivät siis ole taloudellisilta vaikutuksiltaan […]

Jatka lukemista
Niina

Puhe Varsinais-Suomen SDP:n piirikokouksessa 3.11.

Hyvät ystävät ja toverit tervetuloa Kaarina-taloon ja Kaarinaan. Kaarinan kaupunki ja erityisesti keskusta kehittyy nyt kovaa vauhtia. Väkilukumme kasvaa tasaisesti noin 1% vuosivauhtia, jolloin tarvitaan lisää tontteja, asuntoja ja palveluita. Kaarinassa on tulevina vuosina myös mittavat investointipaineet ja tänne rakennetaan lähivuosina kaksi uutta koulua, tehdään koulujen laajennuksia sekä peruskorjataan useita muita kiinteistöjä. Nyt kun Varsinais-Suomessa teollisuudella menee lujaa, syntyy alueelle jatkuvasti myös lisää työpaikkoja. Tämä on Kaarinalle merkityksellistä, ei pelkästään […]

Jatka lukemista
lasiystävällinen kunta

Lapsiystävällinen Kaarina

Olen tänään jättänyt valtuustossa valtuustoaloitteen lapsiystävällisemmän Kaarinan työstämiseksi. Mielestäni Suomessa tehdään liian usein päätöksiä jotka vaikuttaa suoraan lapsiin ja nuoriin, mutta lapsivaikutusten arvioinnit puuttuu tai ne ovat puuttellisia. Pelkkien taloudellisten lukujen mukaan tehdyillä päätöksillä ei ole riittävää tietopohjaa. Lapsivaikutusten ennakkoarvioinnilla saadaan tietoa siitä, mitä käytännön vaikutuksia on esimerkiksi päiväkotien ryhmäkokojen kasvattamisella suoraan yksittäisiin lapsiin, lapsiryhmiin, perheisiin ja henkilöstöön. Inhimillisiä vaikutuksia pitää arvioida myös muilla laadullisilla mittareilla, eikä pelkät taloudelliset luvut […]

Jatka lukemista

Hovirinnan koulupäätöksestä ja perusteluista

Me Kaarinan SDP:n jäsenet päätimme jo keväällä olla perinteisen rakentamistavan kannalla. Syitä tähän on monia ja se ei suinkaan perustu pelkkiin vanhoihin kokemuksiin tai näennäiseen ideologiaan jonkun kannan vastustamisesta. Kaarinan kokoomuksen hallitusedustajat esittivät, että ”Hovirinnan koulun rakentaminen suoritetaan KVR -mallina suurella tarjoajan vapaudella”. Suurella tarjoajan vapaudella tarkoitetaan sitä, ettei kaupunki voi tehdä tarkkoja suunnitelmia koulurakennuksesta (tai voi, mutta niiden noudattaminen on vapaavalintaista). Perinteisessä KVR-urakassa tulee rakennuttajan asettaa tavoitteet tarkasti, koska […]

Jatka lukemista

Hallitukset säästöt on kuntien tappio

Kaikki kuntien ja kuntayhtymien työntekijät muistavat kiky -sopimuksen erittäin hyvin, kun mm. vuosittainen työaika piteni pysyvästi ja lomarahoja leikattiin määräaikaisesti. Toisaalta monen matka piteni päivystykseen, kun erikoissairaanhoitoa lähdettiin kehittämään ja mm. erikoissairaanhoidon päivystykset keskitettiin. Nämä molemmat olivat nykyisen hallituksemme keinoja tasapainottaa julkista taloutta (muistatko velkakellon?). Kunnille tappiota Kuntaliiton kyselyssä kuntien ja sairaanhoitopiirien talousjohtajat arvioivat miten hallitusohjelman mukaisiin esittämiin säästötavoitteisiin on pääsy. Kyselyn tuloksien mukaan tavoitteisiin ei ole päästy, itseasiassa ei […]

Jatka lukemista
Sote

SDP:n sote-linjaukset ministereiden syynissä

Monet ovat varmasti törmänneen Ilta-Sanomien perjantaina julkaistuun juttuun, jossa kerrotaan ministeriön valmistelleen muistion SDP:n sote-mallista. Muistio on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä sekä valtiovarainministeriössä. Peruspalveluministeri Annika Saarikko sekä kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen ovat kertoneet pyytäneensä tätä muistiota ministeriöiltä. SDP:n malli tai linjaukset on julkaistu vuonna 2016 puolueen verkkosivuilla. Se pitää sisällään ne suuntaviivat, joilla demarit tekisivät sote-uudistuksen. Lisäksi asiasta on tietenkin käyty keskustelua mediassa, koska demarit ovat halunneet tuoda omaa […]

Jatka lukemista

Peimarin koulutuskuntayhtymä

Olen ollut viimeisen vuoden ajan Peimarin koulutuskuntayhtymässä yhtymävaltuuston jäsen ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajana. Mennyt vuosi koulutuskuntayhtymän luottamustehtävissä on ollut mielenkiintoinen. Uusi tarkastuslautakunta teki kauden ensimmäisen arviointikertomuksensa, jossa paneuduttiin erityisesti henkilöstöön liittyviin kysymyksiin, riskien hallintaan, päätöksentekoon ja taloudelliseen tilanteeseen. Lautakunnan jättämä arviointikertomus myös puhutti yhtymävaltuustoa. Koulutuskuntayhtymällä on takana haastavia vuosia ja tulossa edelleen uusia haasteita, kun ammatillisten oppilaitosten rahoitus on muuttunut. Arviointikertomus nosti hyvin esiin asioita joiden muuttamista, seuraamista ja arviointia tulisi […]

Jatka lukemista

Tietoon perustuva poliittinen päätöksenteko, onko sitä?

Mitä jos päätöksenteko perustuisi aina parhaaseen mahdolliseen tutkittuun tietoon? Miksi poliitikoiden päätökset eivät tunnu välillä lainkaan järkeviltä, ja kuka niitä päätöksiä viime kädessä tekee? Näitä asioita pohdin vuonna 2013, kun aloitin opintoni Itä-Suomen yliopistossa. Olin seurannut niin paikallista, kansallista kuin kansainvälistäkin päätöksentekoa. Välillä tuntui siltä, ettei kaikkien päättäjien päätöksissä ole järkeä. Syksyllä 2016 valmistunut Pro gradu -tutkielmani käsittelee tiedon hyödyntämistä poliittisessa päätöksenteossa. Tutkimuksessani haastattelin kansanedustajia ja ministeriöiden sekä eduskunnan viranhaltijoita […]

Jatka lukemista

Valtuustoaloite lukion oppikirjapankin perustamiseksi

Tämä on valtuustoaloite jonka jätin 12.3.2018 valtuuston kokouksessa. SDP:n valtuustoaloitteen allekirjoitti useat paikalla olleet  valtuutetut. Voisiko kirjapankki mahdollistaa aidon maksuttoman toisen asteen ja lisätä lukiomme vetovoimaa? Opetus peruskoulussa ja toisella asteella on maksutonta, mutta lukiossa ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelijoilla on velvollisuus itse hankkia opinnoissa välttämättömät opiskelumateriaalit. Pelastakaa lapset ry:n kyselyssä n. 60% vastanneista koki, että toisen asteen kustannukset ovat aiheuttaneet heille tai heidän perheelleen taloudellisia haasteita. Nuorisobarometrin mukaan joka kolmas […]

Jatka lukemista
Kapunginvaltuustosta

Vuoden 2018 talousarvio – Kaupunki investoi lapsiin ja nuoriin

Minusta on hienoa, että Kaarinan kaupunki on nyt päättänyt poistaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajauksen. Sivistyslautakunnan selvityksessä todettiin, että rajauksesta saadut säästöt olivat n. 60 000€ vuodessa. Samaan aikaan lapsivaikutusarvioinneissa on todettu, että ainakin kaksi lasta on tästä hoitoajan rajauksesta kärsinyt. Pidän hyvää varhaiskasvatusta yhtenä merkittävimpänä ennaltaehkäisevänä työnä, jota kaupunki jälleen tasapuolisesti tarjoaa kuntalaisilleen.  Hyvät peruspalvelut tulee laittaa kaikkien kokeilujen edelle. Siksi iloitsen myös varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen ennallaan pitämisestä. Laadukas varhaiskasvatus antaa hyvät […]

Jatka lukemista