Lääkkeet

Soveltuvuuskokeiden palauttaminen sote-alalle on oikea päätös

Opetus- ja kulttuuriministeriö on tänään 8.2.2019 ilmoittanut, että karsiva pääsy- tai soveltuvuuskoe palaa sote-ammattilaisten koulutusvalintoihin. Päätös on oikea, sillä aikaisempi päätös soveltuvuuskokeiden poistamisesta oli selkeä virhe. Sosiaali- ja terveysalalla on kyettävä luottamaan siihen, että työntekijät ovat ammattitaitoisia ja muutenkin kaikin puolin soveltuvia tehtäviin, joissa turvallisuus, potilastuvallisuus tai asiakasturvallisuus ovat oleellisia vaatimuksia. Lisäksi hoitotyössä ollaan usein tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ovat heikommassa ja haavoittuvammassa asemassa, joko sairauden, vammaisuuden tai iän vuoksi. Soveltuvuuskokeiden puute johti valitettavasti siihen, että esimerkiksi lähihoitajakoulutukseen ohjautui opiskelijoita, jotka eivät soveltuneet alalle. Toisilla valmiudet opiskeluun olivat puutteellisia ja toisilla ehkä motivaatio juuri hoitotyön opintoihin vääränlainen. Asetus on kuitenkin […]

Jatka lukemista