Hovirinnan koulupäätöksestä ja perusteluista

Me Kaarinan SDP:n jäsenet päätimme jo keväällä olla perinteisen rakentamistavan kannalla. Syitä tähän on monia ja se ei suinkaan perustu pelkkiin vanhoihin kokemuksiin tai näennäiseen ideologiaan jonkun kannan vastustamisesta.

Kaarinan kokoomuksen hallitusedustajat esittivät, että ”Hovirinnan koulun rakentaminen suoritetaan KVR -mallina suurella tarjoajan vapaudella”. Suurella tarjoajan vapaudella tarkoitetaan sitä, ettei kaupunki voi tehdä tarkkoja suunnitelmia koulurakennuksesta (tai voi, mutta niiden noudattaminen on vapaavalintaista). Perinteisessä KVR-urakassa tulee rakennuttajan asettaa tavoitteet tarkasti, koska muutoksien tekeminen on vaikeaa ja kallista. Muutokset rakentamisen aikana KVR-urakassa voivat aiheuttaa jopa 20% kustannusnousun. KVR-urakka edellyttää myös tarkkaa valvontaa. Kokoomuksen ryhmä kuitenkin toivoi, että tarjouskilpailuun voisi käytännössä osallistua väljemmin kriteerein.

Suunnitteluvaiheen yksi merkittävä osa on käyttäjien ja tilaajan sitouttaminen lopputulokseen ja se jää KVR:ssä tekemättä. Perinteisessä rakennustavassa suunnitteluvaiheessa käyttäjän ja tilaajan toiveet saadaan toteutukseen mukaan. Enkä puhu toiveiden tynnyristä, vaan kaupungin tarpeen täsmennyksestä ja oppimisympäristöasiantuntijan suunnittelusta. Lisäksi tilojen käyttäjien sitouttaminen poistaa pelkoja siitä, että tiloissa esiintyisi jotakin myöhempää terveyshaittaa. KVR-mallissa tämä vaihe ohitetaan kokonaan.

Kokoomuksen ehdotus oli kuitenkin sinänsä aivan uusi: ”avaimet käteen”-malli. Perinteisestä KVR-urakasta poiketen ns. pakettikoulu on jo suunniteltu ainakin osittain. Se rakennetaan tehtaalla ja kootaan paikalleen elementeistä. Meistä se ei ollut koulurakentamisessa oikea ratkaisu. Koulut tulee suunnitella ja rakentaa juuri meidän tarpeisiin. Ensisijaisesti lasten tarpeisiin, mutta myös kansalaisopiston ja kaupungin asukkaiden tarpeisiin. Miksi emme suunnittelisi koulua sellaiseksi, että tiloja voidaan käyttää myös iltaisin mahdollisimman monipuolisesti?

Kaarinan kaupunki palkkasi oppimisympäristöasiantuntijan kesällä 2018. Tämä siksi, että osaisimme suunnitella mahdollisimman tehokkaita neliöitä, jotka vastaavat kaikkiin mahdollisiin pedagogisiin tarpeisiin. Eikö ole ristiriitaista palkata asiantuntija tekemään suunnitelmia, jos ei voida suunnitellakaan? Kenelle me näitä kouluja rakennamme?

Mikään rakentaminen ei ole riskitöntä. Vaikka KRV-mallissa urakoitsija vastaa rakennuksesta ja antaa sille takuun, ei se takaa projektin onnistumista. Esimerkiksi Orimattilan elementtikoulu on otettu käyttöön alkuvuodesta 2016, kun sisäilmaongelmia tuli jo samana syksynä. Nyt 2,5 vuotta myöhemmin saimme lukea, miten koko koulu on suljettu mikrobiongelmien vuoksi. Vuosi vähemmän väistötiloissa voi tuoda väistötilojen tarpeen takaisin myöhemmin, kuten Orimattilassa. Mikä takaisi, että näin ei käy meille täällä Kaarinassa? Lisäksi normaali 2 vuoden takuu on jokaisessa rakennusmallissa ja 10 vuoden vastuu piileville vioille. Kun rakennus on itse suunniteltu ja osallistuttu rakentamiseen on piilevienkin vikojen osoittaminen helpompaa. Omaa hyvää valvontaa tarvitaan joka tapauksessa ja siitä vastaa tekninen lautakunta. Tämän mainittu 10 vuoden vastuu ei hyödytä mitään, jos rakennuksen tehnyt yritys on mennyt konkurssiin. Siksi meidän pitää olla myös tarkkoja siitä, ketkä näitä rakennuksia meille rakentaa.

On myös hehkutettu miten kuivaketju 10 toimintamalli toteutuu tässä KVR/avaimet käteen- mallissa, mutta elementtien asentamisen aikana nekin pitäisi suojata kosteudelta. Paketti rakennusvillaakin lähtee tehtaalta kuivana, mutta ongelmana onkin kastuminen paikan päällä. Kuivaketju 10 voidaan toteuttaa ihan kaikessa rakentamisessa, se ei ole mitenkään tehdaselementtien yksinoikeus. Kaarinassa olemmekin päättäneet vaatia rakentamisajan kosteuden hallintaa.

Päätöksien pitää kuitenkin perustua parhaaseen saatavilla olevaan tietoon ja kokonaisvaltaiseen arvioon siitä, mikä on meille kaarinalaisille parhaaksi nyt ja tulevaisuudessa. Me demarit arvioimme perinteisen rakentamistavan parhaaksi toteutustavaksi juuri Hovirinnan koulun kohdalla. Nyt eteenpäin, koska lapset tarvitsevat koulunsa ja moni muukin tärkeä asia kaipaa huomiotamme.

 

Tästä jutusta on julkaistu lyhennelmä Kaarina-lehdessä 26.9.2018

 

Posted in Blogi and tagged , , , .

Varsinaissuomalainen poliitikko ja kaupunginvaltuutettu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.