Eduskuntavaalit 2027

Jokaisella lapsella on oltava oikeus turvalliseen lapsuuteen ja mahdollisuus uskoa omaan tulevaisuuteensa. Vanhemmuutta ja perheiden mahdollisuuksia selviytyä arjesta on tuettava ajoissa. Tukea pitää saada silloin, kun ongelmat ovat vielä pieniä, ei vasta silloin, kun lapsi tai perhe ei enää pärjää.

Varhaista tukea lapsille ja perheille on vahvistettava neuvoloissa, varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja perhepalveluissa. Perheneuvolatoiminnan jatkuvuus on varmistettava ja apua on saatava ny

kyistä nopeammin ilman pitkiä palvelutarpeen arviointiprosesseja. Nuorten on päästävä mielenterveyspalveluihin nykyistä nopeammin. Koulupudokkuuteen on puututtava ennen kuin nuori jää kokonaan koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle. Oppivelvollisuus ei saa tarkoittaa vain velvollisuutta osallistua opetukseen, vaan myös yhteiskunnan velvollisuutta varmistaa, että jokaisella lapsella on siihen todellinen mahdollisuus.

Koulun pitää olla paikka, jossa jokainen lapsi voi oppia, voida hyvin ja olla turvassa. Oppimisen tuen on toimittava, ja uudistuksen vaikutuksia on arvioitava tulevalla kaudella. Kiusaamiseen, väkivaltaan ja syrjintään on puututtava määrätietoisesti.

Oppimistulosten lasku on saatava pysäytettyä. Jokaisen lapsen on opittava kunnolla lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan, ja tukea on saatava heti, kun vaikeuksia ilmenee. Erityisesti alakouluun ja perustaitojen oppimiseen on panostettava. Lukemisen, käsin kirjoittamisen, päässälaskun ja ongelmanratkaisun harjoitteluun on varattava riittävästi aikaa. Oppimateriaalien käyttö on perustuttava pedagogisiin ratkaisuihin ja painettujen oppimateriaalien käyttö on mahdollistettava. Digitaalisia oppimateriaaleja tulee käyttää silloin, kun ne aidosti tukevat oppimista. Oppimateriaaleja valittaessa on luotettava opettajien ammattitaitoon ja näkemykseen soveltuvuudesta. .

Luokkiin tarvitaan työrauha: opettajalla pitää olla mahdollisuus opettaa ja lapsella oikeus oppia. Myös opetuskielen osaamisesta on huolehdittava. Maahanmuuttajataustaiselle lapselle riittävä suomen tai ruotsin kielen taito on avain kaikkeen muuhun oppimiseen.

Jokaisella lapsella on oltava mahdollisuus ainakin yhteen mielekkääseen harrastukseen perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta.

Peruskoulun jälkeisessä koulutuksessa on huolehdittava siitä, että jokainen nuori löytää itselleen sopivan opiskelupolun ja saa riittävästi tukea opintojensa suorittamiseen. Tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta on kehitettävä, ja ammatillisessa koulutuksessa on varmistettava riittävä lähiopetus ja ohjaus. Pelkkä opiskelupaikka ei riitä, jos nuori jää ilman oppimiseen tarvitsemaansa tukea.

Hyvä ikääntyminen tarkoittaa mahdollisimman montaa tervettä ja toimintakykyistä vuotta. Toimintakykyä ei rakenneta vain terveyspalveluilla, vaan myös mahdollisuuksilla liikkua, osallistua, ylläpitää sosiaalisia suhteita ja elää turvallista arkea. Esteetön asuminen, saavutettavat liikuntapaikat, kulttuuri ja yhteisöllisyys ovat tärkeä osa ikääntyneiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Ikääntyvä väestömme on myös valtava voimavara yhteiskunnallemme.

Haluan Suomeen järjestelmällisen mallin ikääntyvien terveyden ja toimintakyvyn seurantaan. Työelämästä eläkkeelle siirtyvät pitää saada säännöllisten hyvinvointi- ja terveyskyselyiden piiriin. Niiden avulla voidaan tunnistaa esimerkiksi muistiin, toimintakykyyn, mielialaan, ravitsemukseen tai päihteiden käyttöön liittyviä riskejä ja ohjata ihminen tarvittaessa hyvinvointialueen ikäneuvolaan tarkempaan arvioon ja tukeen.

Moniin toimintakykyä heikentäviin ongelmiin voidaan vaikuttaa paremmin, kun ne havaitaan ajoissa. Myös muistisairauksien riskitekijöihin voidaan vaikuttaa ja toimintakykyä tukea jo ennen kuin avun tarve kasvaa suureksi. Ennaltaehkäisy on sekä inhimillisesti että yhteiskunnan kannalta järkevää.

Kun arjessa tarvitaan apua, sitä on saatava kotiin riittävän ajoissa. Kotihoidon ja muiden kotiin vietävien palvelujen on tuettava turvallista asumista kotona niin pitkään kuin se on ihmiselle hyvä ja turvallinen vaihtoehto. Kotihoidossa ei ole lakisääteistä henkilöstömitoitusta. Myös kotihoitoon tarvitaan vähintään valtakunnalliset suositukset henkilöstön riittävyydestä suhteessa asiakkaiden hoidon ja avun tarpeeseen. Hoitajilla on oltava riittävästi aikaa laadukkaaseen hoitoon ja asiakkaiden kohtaamiseen.

Myös omaishoitajat tarvitsevat nykyistä vahvempaa tukea. He tekevät valtavan arvokasta työtä läheistensä ja koko yhteiskunnan hyväksi. Omaishoitajille on turvattava riittävä tuki, vapaat ja mahdollisuus huolehtia myös omasta jaksamisestaan.

Ja silloin, kun omat voimat eivät enää riitä eikä kotona asuminen ole turvallista, ihmisen on voitava luottaa saavansa hyvää ja ihmisarvoista hoivaa. Ikääntyneiden palveluissa henkilöstön määrän on vastattava ihmisten todellista hoivan tarvetta. Hoitajalla pitää olla aikaa hoitaa, auttaa ja kohdata. Hoitajamitoituksen vähimmäistasoa on nostettava niin, että turvallinen ja laadukas hoiva voidaan aidosti turvata.

Työn vastaanottamisen pitää aina kannattaa. Sosiaaliturvaa pitää kehittää niin, että myös lyhyen tai osa-aikaisen työn tekeminen parantaa ihmisen toimeentuloa. Suojaosan palauttaminen on yksi konkreettinen keino tehdä työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamisesta nykyistä kannattavampaa.

Meidän pitää löytää enemmän mahdollisuuksia osatyökykyisille ja vammaisille henkilöille osallistua työelämään omien kykyjensä ja voimavarojensa mukaan. Työelämän ja sosiaaliturvan rakenteet eivät saa muodostaa estettä työn tekemiselle.

Nuorille ensimmäisen työpaikan saaminen on tehtävä helpommaksi, työelämään palaamista tuettava ja yritysten kynnystä ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen madallettava. Ensimmäisen työntekijän palkkaamisen riskiä voidaan pienentää esimerkiksi keventämällä pienen työnantajan vastuuta työntekijän sairausajan kustannuksista.

Suomi tarvitsee uusia investointeja ja parempaa tuottavuutta. Kasvu ei synny leikkaamalla koulutuksesta, tutkimuksesta ja osaamisesta, vaan huolehtimalla siitä, että Suomessa on osaavaa työvoimaa ja yrityksillä edellytykset investoida, kasvaa ja viedä.

Koulutusjärjestelmää on kehitettävä kokonaisuutena vastaamaan tulevaisuuden osaamistarpeisiin. Ammatillisen koulutuksen, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen työnjakoa, koulutuksen vaikuttavuutta ja työelämävastaavuutta on arvioitava nykyistä järjestelmällisemmin. Korkeakoulujen yhteistyötä on vahvistettava ja tarpeetonta päällekkäisyyttä vähennettävä. Koulutuksen kehittämisessä on huolehdittava myös alueellisesta saavutettavuudesta sekä tutkimuksen ja korkeakoulutuksen laadusta.

Työelämän muuttuessa ihmisillä pitää olla mahdollisuus kouluttautua uudelleen ja päivittää osaamistaan myös kesken työuran. Aikuiskoulutukseen tarvitaan uusi, nykyistä tarkemmin kohdennettu tukimalli, joka helpottaa erityisesti alanvaihtoa, osaamistason nostamista ja siirtymistä aloille, joilla tarvitaan työvoimaa. Taloudellinen tilanne ei saa muodostua esteeksi tarpeelliselle uudelleen kouluttautumiselle.

Varsinais-Suomessa tarvitaan myös konkreettisia kasvupäätöksiä. Erilaisten maakunnan liikennehankkeiden lisäksi on huolehdittava siitä, että Turusta on toimivat lentoyhteydet kansainvälisiin solmukohtiin. Meriteollisuuden kasvun edellytyksiä on vahvistettava, lääke- ja terveysteknologian tutkimuksesta on rakennettava uusia yrityksiä ja työpaikkoja ja puhtaan energian investoinneille on löydettävä nopeasti toimivat sijoittumispaikat.

Varsinais-Suomen korkeakoulujen ja yritysten yhteistyötä pitää vahvistaa niin, että tutkimuksesta syntyy nykyistä enemmän kaupallisia tuotteita ja yrityksiä. Matkailussa Turun ja saariston mahdollisuuksia on hyödynnettävä paremmin ja kansainvälistä saavutettavuutta vahvistettava. Kasvupolitiikan onnistumista pitää mitata sillä, syntyykö alueelle uusia investointeja, yrityksiä ja ennen kaikkea työpaikkoja.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tärkein tehtävä on auttaa ihmistä silloin, kun apua tarvitaan – oikea-aikaisesti ja oikeassa paikassa.

Perusterveydenhuollon hoitotakuuta on kiristettävä niin, että hoitoon pääsee alle kahdessa viikossa. Perusterveydenhuoltoa, mielenterveyspalveluita, kuntoutusta ja ennaltaehkäisyä pitää vahvistaa. Hoidon jatkuvuutta on parannettava vahvistamalla omalääkäri- ja omatiimimalleja myös kansallisella ohjauksella.

Hyvinvointialueiden perustamisen yhtenä keskeisenä tavoitteena oli sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteensovittaminen. Käytännössä asiakkaan hoito- ja palvelupolku on kuitenkin edelleen liian usein pirstaleinen. Ihmistä siirretään ammattilaiselta ja palvelusta toiselle ilman, että kukaan kantaa vastuuta hänen tilanteensa kokonaisuudesta. Tästä kärsivät asiakkaat, mutta myös yhteiskunta, kun hoito viivästyy, arviointeja tehdään päällekkäin ja kokonaisuuden hallinta puuttuu. Erityisesti paljon palveluja tarvitseville on turvattava yhteinen hoito- ja palvelusuunnitelma sekä selkeä vastuutaho, joka huolehtii palveluiden yhteensovittamisesta ja hoidon jatkuvuudesta. Vastuu kokonaisuudesta ei saa jäädä asiakkaalle tai hänen läheisilleen.

Ihmisen hyvinvointiin ja toimintakykyyn vaikuttavat terveyden lisäksi toimeentulo, asuminen, perhesuhteet ja monet muut arjen olosuhteet. Siksi sosiaali- ja terveydenhuoltoa ei voida kehittää vain terveydenhuollon näkökulmasta. Sosiaalihuollon, terveydenhuollon ja kuntoutuksen ammattilaisten osaamista tarvitaan tasavertaisesti, ja moniammatillista yhteistyötä on vahvistettava. Sosiaalipalvelujen on oltava saatavilla riittävän ajoissa, jotta ihmisten ongelmiin voidaan puuttua ennen kuin ne vaikeutuvat ja avun tarve kasvaa.

Vammaisten henkilöiden tarvitsemat palvelut on turvattava yksilöllisen tarpeen perusteella. Heillä on oltava yhdenvertaiset mahdollisuudet itsenäiseen elämään, opiskeluun, työhön, asumiseen ja osallistumiseen, eikä ikä yksin saa muodostua palvelun saamisen esteeksi.

Palvelujärjestelmää pitää tarkastella kokonaisuutena. Turhia tutkimuksia ja päällekkäisiä arvioita on vähennettävä, ja julkisen ja yksityisen palvelutuotannon työnjakoa arvioitava laadun, saatavuuden, vaikuttavuuden ja kustannusten perusteella.

Myös ammattilaisten työnjakoa on uudistettava. Asiantuntijasairaanhoitajien ja muiden pitkälle koulutettujen ammattilaisten osaamista pitää hyödyntää nykyistä paremmin, ja lääkärien työaika käyttää tehtäviin, joissa tarvitaan lääkärin osaamista.

Sosiaali- ja terveydenhuollosta voidaan löytää säästöjä ilman, että palvelut heikkenevät. Jos lääke on lääketieteellisistä syistä annosteltava terveydenhuollossa ammattilaisen toimesta, lähtökohtana pitää olla, että myös lääke annetaan osana julkista hoitoa.

Myös lausunto- ja päätösprosesseja pitää yksinkertaistaa. Kun diagnoosi ja selkeät lääketieteelliset kriteerit on jo julkisessa terveydenhuollossa todettu, esimerkiksi lääkkeen erityiskorvausoikeuden pitäisi mahdollisimman pitkälle syntyä ilman uutta lääketieteellistä arviointikierrosta. Samalla on arvioitava, mitkä lausunnot todella edellyttävät lääkäriä ja mitä tehtäviä voidaan siirtää muille ammattilaisille.

Asiakasmaksut eivät saa estää tarpeelliseen hoitoon hakeutumista. Myös tasasuuruiset terveydenhuollon maksut, kuten terveyskeskus- ja poliklinikkamaksut, pitää säätää lakisääteisesti alennettaviksi tai perimättä jätettäviksi silloin, kun niiden maksaminen vaarantaa toimeentulon. Ihmistä ei pidä kierrättää toimeentulotuen kautta maksamaan julkiselle sektorille toisen julkisen toimijan määräämää maksua.

Suomen velkaantuminen on saatava hallintaan. Se vaatii talouskasvua, mutta myös sopeutuksia ja vaikeita päätöksiä. Kaikkea nykyistä ei voida säilyttää vain siksi, että niin on aina tehty, eikä kaikille voi luvata kaikkea.

Sopeutusten painopiste ei saa olla työn verottamisen kiristämisessä tai pienituloisiin kohdistuvissa leikkauksissa. Työn tekemisen ja yrittämisen pitää kannattaa. Samalla on epärealistista luvata nykyisessä taloustilanteessa laajoja veronalennuksia. Jos lisätuloja tarvitaan, kaikkien pitää osallistua maksukykynsä mukaan ja veropohjaa on tarkasteltava kokonaisuutena.

Verotuksen painopistettä pitää siirtää pois työn verottamisesta ja samalla tiivistää veropohjaa. Veronkiertoon ja aggressiiviseen verosuunnitteluun on puututtava ja perusteettomia veroetuja karsittava.

Myös listaamattomien yhtiöiden osinkoverotusta on järkevöitettävä. Nykyinen järjestelmä antaa suurimmillaan huomattavan veroedun yhtiöihin kertyneen nettovarallisuuden perusteella ja voi kannustaa nostamaan tuloa palkan sijasta kevyemmin verotettuna osinkona. Järjestelmän uudistamista ovat esittäneet myös talouspolitiikan asiantuntijat. Uudistus pitää kuitenkin toteuttaa niin, ettei kaikkein pienimpien yrittäjien verotus kohtuuttomasti kiristy eikä yritysten mahdollisuuksia investoida ja kasvaa heikennetä. Painopisteen pitää olla suurimmissa veroeduissa ja niissä rakenteissa, jotka eivät enää edistä yrittäjyyttä, investointeja tai kasvua.

Myös yritys- ja verotuet on käytävä järjestelmällisesti läpi. Julkista tukea pitää voida perustella työllisyyden, investointien, tuottavuuden, huoltovarmuuden tai muun yhteiskunnallisen hyödyn kautta. Tuista, jotka eivät enää täytä tarkoitustaan tai joiden vaikutukset jäävät vähäisiksi, voidaan luopua. Sen sijaan tutkimusta, kehittämistä, innovaatioita ja uusia investointeja aidosti tukevia kannustimia tarvitaan edelleen. 

Säästöjä pitää hakea myös julkisen sektorin toimintatavoista. Päällekkäisiä rakenteita ja turhaa hallintoa on purettava, hankintoja tehtävä nykyistä paremmin ja toimitilojen käyttöä tehostettava. Digitalisaation ja tekoälyn on vapautettava ammattilaisten aikaa, parannettava palvelujen laatua ja tuotava myös osoitettavia kustannussäästöjä.

Digitalisaation on kuitenkin palveltava ihmisiä, ei päinvastoin. Julkisten palvelujen on oltava helposti löydettäviä, ymmärrettäviä ja saavutettavia. Valtion, Kelan, hyvinvointialueiden ja kuntien on kehitettävä digitaalisia palveluja nykyistä yhtenäisemmin asiakkaan näkökulmasta. Jokaisella on myös oltava mahdollisuus saada henkilökohtaista neuvontaa ja hoitaa välttämättömät asiansa ilman digitaalisia välineitä. Digitalisaatio ei saa muodostua uudeksi eriarvoisuuden ja syrjäytymisen aiheuttajaksi.

Julkisessa hallinnossa pitää tunnistaa prosessit, joissa yksi ammattilainen tarkistaa toisen jo tekemän työn ilman todellista lisäarvoa. Ne on poistettava, yksinkertaistettava tai automatisoitava aina, kun se voidaan tehdä ihmisten oikeusturvaa vaarantamatta.

Talouden tasapainottaminen ei kuitenkaan saa tarkoittaa lyhytnäköisiä leikkauksia. Jos säästämme tänään koulutuksesta, ennaltaehkäisystä tai toimivista peruspalveluista ja maksamme seuraukset myöhemmin moninkertaisina, emme ole vahvistaneet julkista taloutta.

Velkaantumista ei ratkaista yhdellä keinolla eikä lähettämällä laskua vain yhdelle ihmisryhmälle. Tarvitsemme yhtä aikaa talouskasvua, menojen priorisointia, parempaa tuottavuutta, reilumpaa veropohjaa ja rohkeutta luopua sellaisesta julkisesta tuesta ja tekemisestä, joka ei enää tuota riittävää hyötyä.

Turvallisuus on paljon muutakin kuin rautaa rajoilla.

Suomen on huolehdittava vahvasta maanpuolustuksesta, rajaturvallisuudesta, poliisista, pelastustoimesta, huoltovarmuudesta ja kriittisestä infrastruktuurista. Huoltovarmuuden kannalta olennaista infrastruktuuria ei tule myydä tavalla, joka vaarantaa kansallisen määräysvallan tai turvallisuuden.

Varsinais-Suomen saaristo on Suomen turvallisuuden ja huoltovarmuuden kannalta tärkeä alue. Myös satamat, meriyhteydet ja muu kriittinen infrastruktuuri on nähtävä osana kansallista varautumista.

Mutta turvallisuus syntyy myös tavallisessa arjessa.

Se on sitä, että lapsi uskaltaa mennä kouluun ja jokainen voi liikkua omassa asuinympäristössään ilman pelkoa väkivallasta tai rikollisuudesta. Jengiytymiseen ja rikollisuuteen on puututtava määrätietoisesti ja riittävän ajoissa.

Lähisuhdeväkivallan uhrin on saatava apua. Suomi on naisiin kohdistuan väkivallan kärkimaa Euroopassa ja tähän pitää saada muutos.  Poliisin, pelastustoimen ja ensihoidon on oltava saatavilla silloin, kun niitä tarvitaan. Lisäksi tarvitsemme matalan kynnyksen palveluita, kuten ensi- ja turvakoteja. Hädän hetkellä tukitoimien on oltava helposti ja nopeasti saatavilla.

Lapsiperheköyhyys, segregaatio ja nuorten syrjäytyminen lisäävät turvattomuutta ja eriarvoisuutta. Maahanmuuttajien kotoutumisessa kielen oppiminen, koulutus, työllistyminen ja yhteiskunnan sääntöjen tunteminen ovat keskeisiä. Eri taustoista tulevien lasten ja nuorten eriytymistä toisistaan pitää ehkäistä.

Myös poikien ja nuorten miesten koulutus- ja syrjäytymiskehitykseen on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota.

Turvallisuutta on myös se, että ihmisellä on koti, ruokaa ja mahdollisuus tulla toimeen. Vamma, sairaus, työttömyys tai muu vaikea elämäntilanne ei saa tarkoittaa putoamista yhteiskunnan ulkopuolelle.

Järjestöillä on tärkeä rooli turvallisuuden rakentamisessa. Esimerkiksi SPR on keskeinen osa Suomen varautumista, ja monet sosiaali- ja terveysjärjestöt ehkäisevät väkivaltaa, tukevat kriiseissä ja vahvistavat ihmisten arjen turvallisuutta.

Yhteiskunnan tärkeimpien palveluiden on toimittava myös kriisin aikana. Suomen on varauduttava myös sellaisiin uhkiin ja kriiseihin, joita emme vielä osaa ennustaa.