14 päivän hoitotakuusta on pidettävä kiinni

Syyskuussa 2023 astui voimaan Marinin hallituksen säätämä 14 päivän hoitotakuu. Tuolloin hoitotakuu muuttui kolmesta kuukaudesta kahteen viikkoon. Varhassa tähän uuteen hoitotakuuseen on päästy n. 86%:sesti. Petteri Orpon hallitus on kuitenkin päättänyt luopua 14 päivän hoitotakuusta. Asiantuntijat pitävät tätä vääränä liikkeenä ja esimerkiksi THL:n tutkija Liina-Kaisa Tynkkynen ehdottaa, että hyvinvointialueiden kannattaisi pitää tästä hoitotakuusta kuitenkin kiinni. Painopistettä on saatava perustasolle, joka yksinkertaisimmillaan terveydenhuollossa tarkoittaa sitä, että pääsee terveyskeskukseen ammattilaisen vastaanotolle nopeasti […]

Jatka lukemista

Ketterä Kaarina vastaa asukkaidensa tarpeisiin

Kirjoitimme Essi Hiltusen kanssa vastineen 24.9. Turun Sanomien mielipidekirjoitukseen. Juttu julkaistiin 27.9. lehdessä. Turun Sanomien mielipidepalstalla käsiteltiin Kaarinan varhaiskasvatuspaikkapulan haasteita (TS 24.9.). Kaarina kasvaa vauhdilla ja kaupunkimme varhaiskasvatuspaikat eivät ehdi vastaamaan perheiden tarpeisiin. Positiivinen ongelmamme edellyttää ripeitä ratkaisuja ja Kaarinassa on jo keväällä aloitettu tilanteen selvittely. Kirjoittajat viittaavat palvelustrategiaan, joka ohjaa varhaiskasvatusta tarjottavan 58% omana ja 42% yksityisenä palvelutuotantona. Tällä hetkellä lukemat ovat nurinkurisia (oma 47% ja yksityinen 53%), joten […]

Jatka lukemista