Eduskuntavaalit on pidetty ja kansa on sanansa sanonut. Olen saanut lukea erinäisillä foorumeilla ihmisten mietteitä siitä, miten äänestäjät äänestivät väärin. Näinhän ei tietenkään ole, vaan eri henkilöt purkavat pettymystään vaalitulokseen. Ehdokkaille itselleen eduskuntavaalit ovat iso ponnistus ja siksi pettymyksiltäkään ei voida välttyä, jos odotukset ovat kovat. Joka tapauksessa vaalitulosta tulee kunnioittaa.

Ihmisten kohtaaminen on tämän työn suola.
Itselläni on ollut aikaa sulatella koko vaalikampanjaa, omaa sekä puolueenkin tulosta. Olen sanonut monesti, että vaalikampanjaa tehdään joka päivä, ja siksi minun osalta se voi näyttää mahdottoman pitkältä. En kuitenkaan koe viime vuoden tapahtumia varsinaisena vaalikampanjointina, koska poliitikkojen pitää olla aktiivisia aina. Ei ole kovinkaan uskottavaa, jos pari viikkoa ennen vaaleja aktivoituu, tai ei ainakaan silloin, jos on jo ennestään aktiivi poliitikko. Sen lisäksi tämän työn suola on ihmisten kanssa keskustelu ja saan paljon tärkeää palautetta suoraan kuntalaisilta juuri sosiaali- ja terveyspalveluista.
Oma vaalitulokseni on hyvä. Mahdottoman hienolta tuntuu se, että sain laajasti maakunnasta luottamusta (upeat 4747 ääntä, KIITOS!). Kaarinalaiset antoivat minulle myös eritäin vahvan luottamuksen ja paikallislehti taisi otsikoida, että olin Kaarinan äänikuningatar. Kampanjan aikana kuitenkin tukiryhmäni kasvoi ja sain valtavasti tukea ja apua niin pitkäaikaisilta SDP:n jäseniltä, ystäviltä kuin myös uusilta tuttavuuksilta. Heidän tukensa on ollut täysin korvaamatonta.
SDP:n neljäs paikka jäi Varsinais-Suomessa aika pienestä kiinni. Meidän listamme olisi pitänyt kerätä yhteensä noin 800 ääntä enemmän. On kuitenkin todettava, että kohensimme SDP:n kannatusta verrattuna edellisiin eduskuntavaaleihin, mutta nyt se ei vain riittänyt siihen neljänteen paikkaan. Odottelen kuitenkin tulevia veroalennuksia ja leikkauksia, joita kokoomus vaalikampanjassaan meille lupaili. Erityisesti tiukkaa tulee olemaan hyvinvointialueella, jossa palveluiden saatavuuden kanssa on vaikeuksia jo nyt. Nähtäväksi jää, millainen hallitusohjelma ja hallitus Suomeen nyt muodostetaan.
Aurinkoinen kevät saa minut kuitenkin jo suunnittelemaan tulevaa. SDP:n puoluekokous pidetään syksyllä ja tällä hetkellä jäsenistö äänestää puoluekokousedustajaehdokkaista. Olen myös ehdolla puoluekokousedustajaksi, ja itseäni kiinnostaa myös puolueen linjaan vaikuttaminen sekä Varsinais-Suomen näkökulman esiin tuominen. Jatkan eri järjestöissä ja yhdistyksissä kiertämistä jo heti tässä huhtikuussa, koska hyvinvointialueen aloitus kiinnostaa edelleen hyvin laajasti ihmisiä. Pohdin myös kevään tulevia tapahtumia (esim. Vappu ja Piikkiö päivät) ja viikon päästä pidettävää kiitoskahvitilaisuutta Turussa Tarmon talolla.
Tulethan moikkaamaan tapahtumiin ja ole yhteydessä!
Alla on kuvia vaalikampanjastani. Kiitos kaikille mukana olleille!
- Akin ja Marin kanssa kampanjoimassa Paimion S-marketilla
- Heli-Päivikin kanssa oltiin kampanjoimassa Laitilan K-marketilla
- Helin kanssa otettiin kaverikuva Laitilan K-marketilla
- Tavallinen Timo Loimaalta.
- Kati Saarinen toimi piirin kampanjapäällikkönä ja oli paljon mukana tapahtumissa.
- Turun pääkirjastolla järjestettiin vaalipaneeli jossa mm. Sini Ruohonen (kok.) oli mukana. Tavattiin myös Katja Taimela.
- Paimiossa Vistan koululla järjestettiin lukion ja Vistan koululaisten yhteinen paneeli.
- Demarinaisten vaalipaneelissa oli mukana kaarinalainen Katri Kapanen vas.
- Tuto volleyn pelissa kampanjoimassa
- Kirsi-Maria Jokisen kanssa koputtelemassa
- Paimiossa K-kaupalla kampanjoimassa paimiolaisten kanssa
- Taina ja Katja, molemmat sellaisia tehopakkauksia kampanjassani.
- Puhujatilaisuus Somerolla Tori tuvassa
- Puhujatilaisuuteni Somerolla, jossa lämppärinä Katja Taimela
- Paimiossa Kunnallislehden vaalitorilla
- Sauvossa markkinoilla.
- Paimiossa Kunnallislehden vaalitorilla debatoitiin Aaltosetälän kanssa.
- Näitä painettiin 100kpl ja 10 taisi jäädä.
- Kaarinan joulutorilla joulukuussa jaettiin liukuesteitä.
- Raisiossa joulumarkkinoilla, Kuvassa Ari, Erika ja Maaret
- Jouluna oli kiva jakaa leivontaohjeita ja pikkuleipiä
- Tavallinen Timo ja Niina
- Salon torilla kävi kova kuhina. Paikallinen ehdokas Saku Nikkanen (näkyy jossain taustalla) veti porukkaa hyvin grillimakkaralle.
- Nytkiksen vaalipaneeli
- Grillaamassa kirjastosillan kupeessa. Mahtava porukka joka jaksoi kiertää tapahtumissa.
- Grillausta kirjastosillalla
- Ihmisen kanssa keskusteleminen on tämän työn suola.
- Jakamassa ruusuja ja jututtamassa ihmisiä jokirannassa.
- Vielä jakamassa ruusuja kauppatorilla päivää ennen vaaleja.
- Juuso Ranne Kaarinan työväenyhdistys Uurtajien puheenjohtaja toi kukkia vaalivalvojaisiin.
- Tuhannet kiitokset vaalipäällikölleni Päiville.
- Kuohuvaa nostettiin vaalivalvojaisissa!
- Kari Nikkanen oli mukana useissa tapahtumissa kanssani.
- Jarmo toivottamassa myös onnea!
- Tuula ja Sari
- Valvojaisissa nostettiin maljoja.
- Paimion SDP onnitteli hyvästä menestyksestä.