Monet nuoret päättivät peruskoulunsa menneellä viikolla. Kesä on monelle nuorelle tulevaisuuden haaveiden ja toiveiden odottamisen aikaa, kun yhteishakujen tuloksia odotetaan. Minä en menestynyt peruskoulussa kovinkaan hyvin. Lukuaineideni keskiarvo oli heikko, mutta toivoin silti pääseväni lukioon, johon myös monet ystävistäni suuntasivat.Tulevaisuudessa toiveenani oli jatko-opinnot teatterikorkeakoulussa. Tuon kesän aikana kuitenkin kävi ilmi, että en päässyt yhteenkään toivomaani lukioon. Minulla ei ollut mitään opiskelupaikkaa. En kuitenkaan lannistunut, vaan hakeuduin iltalukioon ja aloitin ensimmäisessä […]
Jatka lukemista