(Juttu on julkaistu Turun Sanomissa 5.6.)
Kaarinan kaupunginhallitus päätti 1.6. kokouksessaan esittää valtuustolle nykyisen liputussäännön säilyttämistä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei Kaarina liputtaisi Pride-kuukauden aikana sateenkaarilipulla eikä romani- tai saamelaislipuilla niiden liputuspäivinä. Pidämme ratkaisua vääränä.
Pride on saanut Suomessa alkunsa jo 1970-luvulla. Sen tavoitteena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuutta sekä puolustaa jokaisen oikeutta elää omana itsenään. Vuosikymmenten aikana tapahtuma on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista kansalaistapahtumista.
Sateenkaariliputus ei ratkaise syrjintää eikä yksin tee yhteiskunnasta yhdenvertaista. Se on kuitenkin näkyvä viesti siitä, että jokainen ihminen on arvokas ja tervetullut osaksi yhteisöä. Juuri siksi yhä useammat kaupungit ja kunnat ympäri Suomen osallistuvat Pride-liputukseen.
Kaarinassa asiaa valmisteltiin perusteellisesti. Kaupungin henkilöstölle toteutetussa kyselyssä 60 prosenttia vastaajista kannatti sateenkaariliputukseen osallistumista. Kaupungin poikkihallinnollinen hyvinvointityöryhmä piti liputusta tärkeänä osana yhdenvertaisuuden edistämistä. Myös hyvinvointilautakunta päätyi yksimielisesti esittämään sateenkaari-, romani- ja saamelaisliputusten lisäämistä kaupungin liputussääntöön.
Valmistelussa todettiin lisäksi, että liputukset ovat linjassa Kaarinan strategian kanssa. Strategiassa korostetaan yhteisöllisyyttä, turvallisuutta ja sitä, että Kaarina on koti kaikille. Onkin vaikea ymmärtää, miksi kaupunginhallitus päätyi sivuuttamaan sekä oman henkilöstönsä näkemykset että valmistelussa esiin nostetun arvion siitä, että liputus toteuttaisi Kaarinan omia strategisia tavoitteita.
Keskustelussa on korostettu kaupungin neutraaliutta. Mielestämme yhdenvertaisuuden, syrjimättömyyden ja ihmisarvon puolustaminen eivät kuitenkaan ole poliittisia kannanottoja vaan arvoja, joiden pitäisi yhdistää meitä kaikkia.
Mielenkiintoista on myös se, että kuntavaalien Ylen vaalikoneissa 32 nykyisistä 51 kaupunginvaltuutetusta ilmoitti olevansa jokseenkin tai täysin samaa mieltä siitä, että Kaarinan tulisi järjestää Pride-liputus. Tulevan maanantain valtuustokäsittely näyttää, kuinka vahvasti nämä vaalien alla annetut näkemykset kantavat myös käytännön päätöksenteossa.
Toivomme, että valtuutetut pohtivat, millaisen viestin Kaarina haluaa lähettää niille kuntalaisille, joille yhdenvertaisuus ei ole itsestäänselvyys vaan asia, jonka puolesta on edelleen tehtävä työtä. Jos voimme pienellä symbolisella teolla viestittää, että jokainen on arvokas juuri sellaisena kuin on, miksi emme tekisi niin?
Lopulta kyse ei ole lipusta. Kyse on yhdenvertaisuudesta.
Niina Alho, sd.
Kaarinan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
Essi Hiltunen, sd.
Kaarinan kaupunginhallituksen jäsen
Sari Hukkanen, sd.
Kaarinan SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja
