Kaarinan taloutta on hoidettava vastuullisesti ja tulevia vuosia ajatellen

Kirjoitettiin Essi Hiltusen ja Sari Hukkasen kanssa Kaarinan säästöistä ja taloudesta. Juttu on julkaistu Kaarina-lehdessä 4.11.

Kaarinan säästöesitykset ovat herättäneet ymmärrettävästi huolta. Kaupunginhallituksen niukka enemmistö (7-6) asetti kaupungille 4,4 miljoonan euron säästötavoitteen, joka johti koko kaupunkia koskeviin muutosneuvotteluihin.

Nyt näemme, mitä tämä käytännössä tarkoittaa.

Kouluista vähennettäisiin opettajia ja koulunkäynninohjaajia ja ryhmäkokoja kasvatettaisiin. Koulusijoittelua muutettaisiin ja iltapäivätoiminnan maksut nousisivat jopa 30 euroa kuukaudessa. Nuorisotyöstä vähennettäisiin työntekijöitä, nuorisotilojen käyttöä ja -leirejä supistettaisiin, liikennepuiston ohjattu toiminta lopetettaisiin ja nuorten kesätyömäärärahoja leikkattaisiin. Varhaiskasvatuksessa irtisanottaisiin vakituisia sijaisia ja toinen perhepäivähoidon varahoitoyksikkö suljettaisiin.

Säästöt näkyisivät myös muualla: järjestöavustuksia leikattaisiin, ikäihmisille tärkeää Pontelan rakennusta esitetään myytäväksi ja Piikkiön palvelupiste suljettaisiin. Aikuisten liikuntavuorot muuttuisivat maksullisiksi ja Harvaluodon virkistysalue esitetään myytäväksi. Hovirinnan rannan uimavalvonta päättyisi, ulkokenttiä ei enää jäädytettäisi, viheralueiden hoitotasoa laskettaisiin ja katujen aurauskynnystä nostettaisiin. Myös liikuntapaikkojen hoidosta, siivouksesta ja ruokapalveluista vähennettäisiin henkilöstöä.

Talousarvioesitykseen sisältyy myös Niemenkulman koulun lakkauttamisprosessin käynnistäminen. Koulun tulevaisuutta ei kuitenkaan voida ratkaista pelkän säästötavoitteen perusteella. Mahdollinen lakkauttaminen edellyttää omaa avointa valmisteluaan, vaikutusten arviointia sekä alueen perheiden ja asukkaiden kuulemista.

Kyse ei siis ole vain säästyvistä euroista, vaan merkittävistä muutoksista kuntalaisten arkeen ja palveluihin. Vaikutukset näkyvät kaikille kuntalaisille.

Sivistyspalvelujen säästöjä on perusteltu sillä, että Kaarinassa kustannukset ovat muita kuntia korkeammat. Mutta mihin rahat oikeastaan kuluvat? Opetushallituksen vuoden 2025 tilastojen mukaan Kaarinassa perusopetukseen käytettiin oppilasta kohden enemmän rahaa kuin Raisiossa. Henkilöstön palkkoihin kului kuitenkin vähemmän, kun taas koulukiinteistöjen ylläpitoon huomattavasti enemmän. Kaarinassa kiinteistöjen ylläpito maksoi 586 euroa enemmän oppilasta kohden kuin Raisiossa. Ennen kuin säästöjä kohdistetaan koulujen henkilöstöön, pitäisi selvittää, mistä korkeammat kustannukset todella johtuvat. Koulujen korkeammat kustannukset eivät automaattisesti tarkoita, että henkilöstöön käytettäisiin liikaa rahaa.

Kaarinan taloutta on tasapainotettava tulevia vuosia ajatellen. Olemme investoineet merkittävästi kouluihin, päiväkoteihin ja muuhun infrastruktuuriin. Investoinnit ovat olleet kasvavalle kaupungille välttämättömiä, mutta ne ovat myös kasvattaneet velkaamme ja ennusteen mukaan suunta pysyy samana. Velkaantumisen jatkuminen ei voi olla pysyvä ratkaisu.

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys on ylijäämäinen vuosina 2027–2029. Tämä on hieno uutinen, mutta ennusteisiin sisältyvät jo sekä esitetyt säästöt että 0,2 prosenttiyksikön veronkorotus. Talouden tasapainottamisessa on kyse valinnoista. Me olemme valmiita maltilliseen veronkorotukseen ja perusteltuihin säästöihin, mutta emme hyväksy kaikkia palvelujen heikennyksiä ilman huolellista arviointia.

Olisiko jo korkea aika siirtyä äkillisistä säästökuureista pitkäjänteiseen talouden tasapainottamiseen? Kaupungin on ennakoitava palvelutarpeita, arvioitava investointien vaikutuksia kokonaisvaltaisesti ja tehtävä talouden tasapainottamiseen tarvittavat ratkaisut ajoissa.

Vastuullinen taloudenpito ei tarkoita vain yhden vuoden säästötavoitteiden saavuttamista. Se tarkoittaa kykyä hallita velkaantumista ja turvata kuntalaisten tarvitsemat palvelut myös tulevina vuosina. Kaarinan tulevaisuutta ei rakenneta pelkästään leikkaamalla, vaan suunnittelemalla paremmin.

 

Niina Alho

Kaarinan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

 

Essi Hiltunen

Kaarinan kaupunginhallituksen 3. varapuheenjohtaja

 

Sari Hukkanen

Kaarinan SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja

 

Posted in Blogi and tagged , , , , , , , , , , , , .

Varsinaissuomalainen poliitikko ja kaupunginvaltuutettu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.