Kaikki kuntien ja kuntayhtymien työntekijät muistavat kiky -sopimuksen erittäin hyvin, kun mm. vuosittainen työaika piteni pysyvästi ja lomarahoja leikattiin määräaikaisesti. Toisaalta monen matka piteni päivystykseen, kun erikoissairaanhoitoa lähdettiin kehittämään ja mm. erikoissairaanhoidon päivystykset keskitettiin. Nämä molemmat olivat nykyisen hallituksemme keinoja tasapainottaa julkista taloutta (muistatko velkakellon?).
Kunnille tappiota
Kuntaliiton kyselyssä kuntien ja sairaanhoitopiirien talousjohtajat arvioivat miten hallitusohjelman mukaisiin esittämiin säästötavoitteisiin on pääsy. Kyselyn tuloksien mukaan tavoitteisiin ei ole päästy, itseasiassa ei lähellekään. Kikyn säästötavoitteesta jäätiin noin 200miljoonaa ja erikoissairaanhoidon tehostamisesta yli 250miljoonaa alle säästötavoitteen. Kuntien valtionosuuksia leikattiin, joten kunnille tuli tappiota, mutta valtio kyllä säästi.
Kuva: Kuntaliitto
Oliko hallituksen laskelmat edes oikeita laskelmia? Otettiinko kaikki osatekijät huomioon, kun laskelmia tehtiin? Esimerkiksi lainsäädännönarviointineuvosto kyllä huomautti hallitusta mm. päivystysuudistuksen säästöarvioiden puutteellisista laskelmista. Esitettiinkö ne tarkoituksella puutteellisina vai mistä tässä on kysymys?
Sitten on sote-uudistus, jota tehdään myös kuntien työntekijöiden voimin. Rahoitusta ei ole kunnille osoitettu, vaikka monen kunnan työntekijät osallistuvat valmistelutyöhön.
Kunnissa ei noususuhdanne juuri näy
Meillä kunnissa ihmetellään, kun Suomi on hyvässä noususuhdanteessa, mutta kunnissa se ei näy. Kunnissa on kestämätön tilanne, joka väistämättä johtaa sopeuttamistoimiin (esimerkiksi kunnallisveron nostoon tai palveluiden heikentämiseen). Kunnan omalle kehittämistyölle jää varsin vähän resursseja ja sote-sektorilla kehittäminen on kunnissa ollut pysähdyksissä pitkään. Hallinnon rakentamiseen kiinnitetään huomiota, kun perustasolla kehittäminen on pysähtynyt. Peruspalvelut pitää varmistaa, mutta kuka haluaa maksaa lisää veroja?
