Veronkorotukset ja ravitsemusterapiaa

”Miksi sinä vastustit ravitsemusterapeutin palkkaamista Kaarinaan?” Näin minulta kysyttiin, kun kaupunginhallitus päätti ravitsemusterapeutin toimen talousarviosta esityksestäni poistaa. Ravitsemusterapeutti palkattiin hankkeeseen, jonka aikana oli tarkoitus kerätä tietoa siitä, millaista vaikuttavuutta elintapaohjauksella saadaan. Kysyin talousarvioseminaarissa näiden vaikuttavuustietojen näiden perään, mutta varsinaista arviota ei ollut tehty. Mielestäni päätösten tulee perustua parhaaseen mahdolliseen tietoon. Koska hankkeen tarkoitus oli mm. vaikuttavuustiedon kerääminen, niin näin tietopohjan olevan riittämätön.  Ravitsemusterapialla varmasti edistetään kuntalaisten hyvinvointia. Kysymys on siitä, […]

Jatka lukemista
Niina

Ravitsemusterapiaa Kaarinaan sittenkin

Kaarinan kaupungin talousarviossa on painotettu jälleen ennaltaehkäisyä ja hyvinvoinnin edistämistä. Tämä on fiksua talouspolitiikkaa, kun hyvinvoinnin edistämisellä ehkäistään kalliimpien palveluiden käyttöä. Kaupunkiin palkattiin ravitsemusterapeutti vetämään elintapaohjauksen hanketta Valtionkonttorilta haetulla perintörahalla 2019. Hankkeen oli tarkoitus kestää 14 kuukautta ja tästä siis tehtiin hankesuunnitelma, joka sisälsi nykytilanteen kuvauksen ja tarpeet kehittämiselle, hankkeen kohderyhmät, tavoitteet ja toimenpiteet sekä arvioinnin kuvauksen. Eli hankkeen arviointia kuvattiin hankesuunnitelmassa. Kaupunginhallituksen talousarviokäsittelyssä olen pyytänyt selvyyttä ravitsemusterapeutin palkkaamisen vaikuttavuudesta. […]

Jatka lukemista