(juttu on julkaistu 14.3. Somero-lehdessä) Somero-lehti lähetti minulle kysymyksen: Miten Suomi pidetään asuttuna? Tässä vastaus jonka heille lähetin: Suomen pitäminen asuttuna edellyttää haja-asutusalueiden ja syrjäisempien kuntakeskusten pysymistä houkuttelevina paikkoina tehdä työtä, asua ja elää. Suomea on kehitettävä alueiden vahvuuksien pohjalta. Syrjäseudun vanhojen asuinrakennusten peruskorjaukseen pitää panostaa kohdentamalla tukea energiatehokkaampaan korjausrakentamiseen. Tieverkoston ja liikenneyhteyksien on oltava kunnossa. Maatalouselinkeinon talousahdinko ja kannattavuus pitää ratkaista. Maatalouden tulonmuodostuksen on muututtava nykyistä oikeudenmukaisemmaksi. Mikäli maa- […]
Jatka lukemistaTag Archives: Suomi
Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!
Minun isoisäni Pentti pappa on jo nukkunut pois, mutta minulla on tarkat muistot hänen tarinoistaan. Pappa ei ollut koskaan kova puhemies, mutta kun kyselin sodasta ja papan muistoista, sain tietää, että pappani olisi halunnut lähteä rintamalle. Pappa oli tuolloin niin nuori, että siihen tarvittiin isän suostumus. Isoisoisäni ei antanut papalle lupaa lähteä sotaan. Ehkä siksi, että maatilaa pyöritettiin omin voimin, mutta varmasti myös siksi että isälle oman pojan menetys olisi […]
Jatka lukemista