Nyt valmistunut talousarvio huomioi jälleen lapset ja nuoret. Varhaiskasvatuksen ryhmäkoot säilyvät entisellään ja koulujen tuntikehykseen varatut määrärahat ovat edelleen hyvällä tasolla. Monia hyviä asioita löytyy tästä talousarviosta, mutta otan tähän nyt muutaman noston. Merkittävä muutos aikaisempiin vuosiin on kotiutushoitajan ja työllistämispalveluiden johtajan palkkaaminen. Näistä olen erityisen iloinen. Molemmat lisäykset ovat kustannusneutraaleja ja tavoitteena on tarjota inhimillisempää ja parempaa palvelua sekä edelleen saavuttaa säästöjä. Kaikki lisäykset eivät siis ole taloudellisilta vaikutuksiltaan […]
Jatka lukemistaTag Archives: talousarvio
Vuoden 2018 talousarvio – Kaupunki investoi lapsiin ja nuoriin
Minusta on hienoa, että Kaarinan kaupunki on nyt päättänyt poistaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajauksen. Sivistyslautakunnan selvityksessä todettiin, että rajauksesta saadut säästöt olivat n. 60 000€ vuodessa. Samaan aikaan lapsivaikutusarvioinneissa on todettu, että ainakin kaksi lasta on tästä hoitoajan rajauksesta kärsinyt. Pidän hyvää varhaiskasvatusta yhtenä merkittävimpänä ennaltaehkäisevänä työnä, jota kaupunki jälleen tasapuolisesti tarjoaa kuntalaisilleen. Hyvät peruspalvelut tulee laittaa kaikkien kokeilujen edelle. Siksi iloitsen myös varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen ennallaan pitämisestä. Laadukas varhaiskasvatus antaa hyvät […]
Jatka lukemista