Kapunginvaltuustosta

Vuoden 2018 talousarvio – Kaupunki investoi lapsiin ja nuoriin

Minusta on hienoa, että Kaarinan kaupunki on nyt päättänyt poistaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajauksen. Sivistyslautakunnan selvityksessä todettiin, että rajauksesta saadut säästöt olivat n. 60 000€ vuodessa. Samaan aikaan lapsivaikutusarvioinneissa on todettu, että ainakin kaksi lasta on tästä hoitoajan rajauksesta kärsinyt. Pidän hyvää varhaiskasvatusta yhtenä merkittävimpänä ennaltaehkäisevänä työnä, jota kaupunki jälleen tasapuolisesti tarjoaa kuntalaisilleen.  Hyvät peruspalvelut tulee laittaa kaikkien kokeilujen edelle. Siksi iloitsen myös varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen ennallaan pitämisestä.

Laadukas varhaiskasvatus antaa hyvät eväät lasten koulutielle. Peruskoulussa tulee olla riittävät resurssit tarvikkeisiin ja opetukseen.  Olen siksi myös iloinen kouluille myönnetyistä lisämäärärahoista tuntikehykseen, kirjoihin ja tarvikkeisiin.  Nuorisopalveluissa kehitetään pop-up toimintaa ja lisätään päiväleiritoimintaa alueittain tulevana vuotena.

Turvallisia ja terveellisiä oppimisympäristöjä

Valtuusto keskusteli myös turvallisista ja terveellisistä oppimisympäristöistä. Valtuusto myönsi arvioidut määrärahat niin Valkeavuoren koulukiinteistön uudisrakennukseen, kuin Hovirinnan koulukiinteistön peruskorjaukseen.  Keskustelua käytiin pitkälti siitä, onko mahdollista turvata terveellinen koulu peruskorjauksella ja mitä peruskorjaus pitää sisällään. Monesta valtuutetusta tilanne näyttää siltä, että peruskorjauksella ei voida saada aikaan riittävän terveellisiä tiloja. Odotan kuitenkin Hovirinnan koulun hankesuunnitelman valmistumista, jota tekninen johtaja lupasi tuoda valtuustoon jo tammikuussa.  Vain kattavalla hankesuunnitelmalla voidaan ottaa lopullisesti kantaa peruskorjauksen laajuuteen ja sen hintaan. On mielestäni myös tärkeää, että päätöksentekijät voivat nojata parhaaseen mahdolliseen saatavilla olevaan tietoon hankkeen hinnasta ja laajuudesta.  Valtuustossa myös puhuttiin rakentamisen ja korjauksen laadun varmistamisesta, joka on mielestäni tärkeää, oli kysymyksessä uudisrakennus tai peruskorjaus.

Meidän Sosialidemokraattiselle valtuustoryhmälle on ensisijaisen tärkeää, että kaikilla Kaarinalaisilla lapsilla on terveelliset ja turvalliset oppimisympäristöt.  Tämä on minulle itselleni myös sydämen asia.

On kysymys sitten leikkauksista, investoinneista tai kokeiluista tulee päätösten mielestäni perustua faktatietoon. Hankkeista ja kokeiluista pitää kerätä tietoa, jotta resursseja voidaan kohdentaa oikein.  Kuten viisas ystäväni sanoi: ”faktat ovat kaikille samoja, vaikka mielipiteissä voi olla eroja”. Arvovalintoja voidaan tehdä vasta riittävän tietopohjan varassa.

 

Kaarinassa investoidaan kaikkiin kaupunkilaisiin

Tässä talousarviossa on panostettu lapsiin ja nuoriin, sekä ennaltaehkäisevään toimintaan. Tämän lisäksi terveyspalveluiden lääkäriresurssia parannettiin muuttamalla kaksi koulutuslääkärin virkaa terveyskeskuslääkärien viroiksi, jolloin on odotettavissa lääkäripalveluiden tason parantumista. Ikäihmisten palvelutori Eerikin, keskitetyn palveluohjauksen yksikön, toiminta alkaa maaliskuussa. Sen lisäksi virkistysalueisiin investoidaan niin Hovirinnan rantaan, lähiliikuntapaikkoihin, kuin esimerkiksi Piikkiön koirapuistoon.  Kaarinaan rakennetaan oma liikuntahalli, joka osaltaan tulee parantamaan kaikkien Kaarinalaisten vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksia. Uusi Kaarina-talo avaa ovensa vuoden vaihteen jälkeen ja se tarjoaa uusia mahdollisuuksia näyttelyihin ja konserttitoimintaan. Tästä talousarviosta löytyy jokaiselle jotakin ja on hyvä jatkaa tulevaan vuoteen.

Posted in Blogi and tagged , , .

Varsinaissuomalainen poliitikko ja kaupunginvaltuutettu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.