Kaarinan kaupunki kasvaa kiivasta vauhtia. Vuonna 2020 kaupungin asukasluku kasvoi 2,2 % ja tänä vuonna kasvu ennakoidaan nouseva 2,5 %:iin. Tämä tarkoittaa yli 850 uutta kuntalaista vuodessa. Kaarinan vetovoimaan on panostettu ja uudet asukkaat ovat enemmän kuin tervetulleita. Kova kasvuvauhti kuitenkin aiheuttaa palveluillemme kasvavaa kysyntää, joka edellyttää lisäresursointia. Siksi tulevaisuudessa on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota suunnitelmalliseen kaupungin kasvuun ja kasvun vaikutusten arviointiin.
Kaupungin vuoden 2022 talousarviossa on huomioitu mm. kuntalaisia paljon keskusteluttaneet varhaiskasvatuksen saatavuus ja terveyskeskuksen hoitoon pääsy. Varsinkin varhaiskasvatuksen osalta on huomioitu edelleen kasvavat palvelutarpeet mm. palkkaamalla lisää henkilöstöä ja lisäämällä kunnallisia varhaiskasvatuspaikkoja. Kunnan muuttovoiton lisäksi syntyvyyden kasvu lisää varhaiskasvatuksen palvelutarpeita ja näitä on ollut vaikea ennustaa. Varhaiskasvatuspaikoista on ollut Kaarinassa pulaa. Osa kuntalaisista on saanut varhaiskasvatuspaikan aivan toiselta puolelta kuntaa tai pahimmillaan molemmille lapsille eri yksiköistä. Hoitopaikkoja on myös ostettu Kaarinan ulkopuolelta. On tärkeää, että varhaiskasvatuksen osalta varaudutaan tuleviin vuosiin ja pyritään paremmin ennakoimaan tulevia palvelutarpeita. Kokonaisselvitys varhaiskasvatuksesta ja paikkojen riittävyydestä tulevaisuudessa tarvitaan.
Väestön kasvuun liittyvää kroonista aliresursointia paikattiin merkittävillä henkilöstölisäyksillä terveyskeskukseen (mm. useita sairaanhoitajia ja hammaslääkäri) ja neuvolaan sekä kouluterveydenhuoltoon. Tavoitteena on mm. tehostaa vastaanottotoimintaa ja vähentää erikoissairaanhoidon käyttöä, kun hoitoon pääsy paranee. Näin toivon tapahtuvan ihan koko maakunnan alueella, kun siirrymme hyvinvointialueisiin. Mahdolliset aliresursoinnit tulee korjata viipymättä.
Kaarinassa panostetaan monin tavoin kuntalaisten hyvinvointiin myös tulevaisuudessa. Elinvoimaisen ja kasvavan kaupungin tulee vastata kuntalaisten palvelutarpeisiin. Haasteena on tulevien vuosien kasvuvauhdin hallinta, jotta pysymme huolehtimaan riittävistä palveluista.
Juttu on julkaistu Seutusanomissa (Itä) 18.11.2021