koulu

Lasten ja nuorten tulevaisuuden uskoa on vahvistettava

Koronarokotukset ovat edenneet ja rajoituksia on höllennetty. Tämä syksy on antanut toivoa paremmasta. Lasten ja nuorten tilanne on kuitenkin huolestuttava. Meillä on kouluissa kokonaisia ikäryhmiä, jotka eivät ole koskaan kokeneet millaista oli ennen koronaa. Myös viime viikolla julkaistussa kouluterveyskyselyssä nousi esille, että nuoret kokevat nykyisin merkittävästi enemmän yksinäisyyttä ja ahdistuneisuutta verrattuna aikaan ennen pandemiaa. Lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmat ovat lisääntyneet ja kukaan meistä ei vielä tarkkaan tiedä, miten tämä koronapandemia vaikuttaa lapsiin ja nuoriin pitkällä aikavälillä.

Nyt syksyn aikana olen kuullut huolestuttavia viestejä siitä, että kaarinalaisilla lapsilla ja nuorilla ei ole aina riittävästi aikaa syödä kouluruokailussa. Lähipiirini lapset ovat kertoneet, että joutuvat ajoittain heittämään ruokaa pois, koska riittävästi aikaa sen syömiseen ei ole. Kouluruokailua on porrastettu siten, etteivät eri ryhmät kohtaa toisiaan. Rajoitukset siis näkyvät edelleen kouluissa voimakkaasti. Kaarinan kaupungin johtava rehtori on kuitenkin luvannut, että asia korjataan. Jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla riittävästi aikaa kouluruokailuun.

Kaarina on myös mukana harrastamisen Suomen malli -hankkeessa. Hankkeen tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Kaarina on tähän saanut 58 000 € hankerahoitusta, mutta hanketta ei ole voitu vielä konkreettisesti käynnistää. Ongelmana on tällä hetkellä pula ohjaajista ja tiloista. Olisi kuitenkin tärkeää käynnistää hanke pikaisesti, vaikka alkuun emme saisi kattavasti harrastustarjontaa, niin jokainen harrastusmahdollisuus on kuitenkin askel eteenpäin.

Oppilashuollon resursseihin on myös kiinnitettävä huomiota. Kaarinassa on resurssointia vahvistettu elokuussa palkkaamalla kaksi koulukuraattoria lisää, mutta epäilen, että tämä ei ole riittävää. On huolehdittava siitä, että kaikilla lapsilla ja nuorilla on matalan kynnyksen pääsy erilaisten palveluiden piiriin. Myös nuorisotyön vahvistamista ja psykiatristen sairaanhoitajien tuomista kouluihin tulisi harkita.

Valtakunnallisesti on panostettava lapsiin ja nuoriin.  Meillä pitää olla kykyä vahvistaa lasten ja nuorten tulevaisuuden uskoa.

Posted in Blogi and tagged , , , , , , .

Varsinaissuomalainen poliitikko ja kaupunginvaltuutettu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.