Terveyskeskuksesta pitää saada apua kun on tarve

Verrattuna muihin kuntiin, Kaarinassa saa ajan terveyskeskukseen melko hyvin. Kuitenkin joskus terveyskeskuksen puhelinajanvaraus tuntuu olevan tukossa eikä aikaa tahdo saada. Tämä luonnollisesti turhauttaa kuntalaisia. Kaarinassa lähdettään herkästi kehittämään jotakin uutta ja vanhat peruspalvelut tuntuvat jäävän helposti unohduksiin. Asukasmäärä on kasvanut nopeasti, mutta peruspalveluihin ei ole annettu lisää resursseja samanaikaisesti.

Pidän tärkeänä peruspalveluiden resursointia ja siksi ryhmämme on menneen valtuustokauden aikana esittänyt resursoinnin lisäyksiä. Kaupungissa tulisi tehdä laajempi selvitys siitä, mitä erikoisosaamista puuttuu, miten monta sairaanhoitajaa tai lääkäriä tulisi olla sujuvan hoitoon pääsyn ja hoidon takaamiseksi. Lisäksi meidän tulisi aloittaa iltavastaanottojen kokeilu, jotta useammat kuntalaiset voisivat käyttää terveyspalveluita. Kun kuntalaiset hakeutuvat hoitoon mahdollisimman varhain, eivät terveysongelmat ehdi monimutkaistua, ja näin niiden hoitaminen tulee edullisemmaksi. Samalla voimme ehkäistä turhia erikoissairaanhoidon käyntejä, kun potilaita osattaisiin ja ehdittäisiin hoitaa paremmin meillä Kaarinassa. Terveyden tasa-arvon näkökulmasta hoitoon pääsyn helpottaminen madaltaa myös terveyseroja. On siis välillä hyvä keskittyä peruspalveluiden kehittämiseen, varsinkin näin sote -uudistuksen kynnyksellä on lähipalvelut kehitettävä täyteen iskuunsa.

 

Juttu on julkaistu Kaarina-lehdessä 19.5.2021.

 

 

Posted in Blogi and tagged , , , , , , .

Varsinaissuomalainen poliitikko ja kaupunginvaltuutettu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.