Olen käytettävissä Varsinais-Suomen Sosialidemokraattisen Piirin puheenjohtajan tehtäviin.

Suomen Sosialidemokraattinen puolue on ollut ratkaisevassa roolissa yhteiskuntamme rakentamisessa. Yhteiskuntamme, joka tarjoaa menestymisen mahdollisuudet kaikille ja pitää huolta heikompiosaisista. Maailman muuttuminen haastaa Suomea ja puoluettamme uudella tavalla, mutta se avaa myös uusia mahdollisuuksia.

Näen piirin toiminnan tärkeyden korostuvan tilanteessa, jossa meidän vahva sanoma on entistä tärkeämpi. SDP:n sanoma koskee meitä kaikkia, lapsia, nuoria, opiskelijoita, työikäisiä ja eläkeläisiä. Työn, hyvinvoinnin ja tasa-arvon sanoman pitää korostua nykyisessä tilanteessa, jossa ihmisille on epäselvää mitkä ovat puolueemme keskeisimpiä tavoitteita.

Nopeatempoinen viestintäympäristö vaatii meiltä kaikilta uutta osaamista. Piirin, paikallisjärjestöjen ja yksittäisten jäsenten osaaminen sekä viestintäaktiivisuus ovat entistä tärkeämpiä. Piirin puheenjohtajana panostaisin viestintäämme ja jäsenistön osaamiseen. Uusien välineiden käyttöön kouluttaminen ja viestin terävöittäminen ovat tärkeitä tulevina vuosina.

Meidän tulee olla myös rohkeita kokeilemaan uusia asioita. Haluamme olla mukana ihmisten arjessa jota he elävät ja kokevat ihan kaikilla poliittisen toiminnan tasoilla. Uudistumalla ja kokeilemalla viestimmekin huomataan. 

Sosialidemokraattiselle puolueelle on tärkeää vahvistaa puolueen nuorten aktiivien asemaa. Nuorten ääni on tulevaisuuden ääni, joka on vahvasti sidoksissa puolueen tulevaisuuden rakentamisessa. Kannustan antamaan nuorille ja uusille aktiiveille vastuuta sekä mahdollisuuksia kehittää. Kokemuksen arvostus ja siirtäminen tuleville sukupolville on tärkeämpää nyt jos koskaan.

Meidän on tehtävä entistä vahvempaa yhteistyötä koko Varsinais-Suomen alueella. Työelämän muutos ja syntyneet poliittiset paineet ovat ilmiöitä, joihin meidän on puolueena vastattava kunnissa, Varsinais-Suomessa, Suomessa ja myös Euroopan tasolla. Yhteistyöllä ja aktiivisella otteella Varsinais-Suomen sanomaa voidaan viedä eteenpäin läpi maakunnan aina valtakunnalliselle tasolle. Haluankin olla vahvasti viemässä Varsinais-Suomen sanomaan eteenpäin.

Rohkeus, aitous ja tuki ovat asioita joita piirin puheenjohtajana tarjoaisin kentälle.  Haluan toimia paremman huomisen puolesta ja siksi myös puolueemme menestys sekä toimintamme vahvistaminen ovat minulle mieluinen tehtävä.  Olen käytettävissä piirin puheenjohtajan tehtäviin ja haluan kiittää teitä, jotka olette minua ehdokkaaksi tähän tehtävään pyytäneet.

Posted in Blogi and tagged , , , .

Varsinaissuomalainen poliitikko ja kaupunginvaltuutettu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.