Juttu on julkaistu Turun seutusanomissa (itä) 20.12.2023
Turun kaupunkiseudun kuntayhtymä perustettiin kesällä 2022. Kuntayhtymään kuuluvat Turun ydinkaupunkiseudusta Kaarina, Lieto, Naantali, Raisio, Rusko ja Turku. Kuntayhtymän tehtävä on täydentää aiempia seudullisen yhteistyön rakenteita ja edistää jäsenkuntiensa välistä yhteistyötä. Halusimme kunnissamme aidosti kehittää seudullista yhteistyötä ja yhteistä seutuamme entistä kilpailukykyisemmäksi ja houkuttelevaksi.
Olen saanut olla mukana tässä kuntayhtymässä sen perustamisesta lähtien. Kuten minkä tahansa uuden organisaation rakentaminen, on myös tämän kuntayhtymän alkutaival keskittynyt organisaation rakentamiseen ja tavoitteiden määrittämiseen. Osa kuntalaisista on ollut huolissaan siitä, että uusi hallinnon taso vie taas suotta veronmaksajien euroja. Sitkeässä tuntuvat olevan nekin pelot, että kuntamme sulautuisi johonkin toiseen. Näitä asioita on minusta turha pelätä. Kuntayhtymän organisaatio on hyvin matala ja vakituisia tehtäviä on kaksi. Lisäksi kukaan tässä konklaavissa ei ole kertaakaan puhunut kuntaliitoksista, eivätkä ne ole tälle ydinkaupunkiseudulle millään tavalla ajankohtaisia tai edes tarpeellisia.
Kuitenkin tässä lyhyessä ajassa on kaupunkiemme johtavien poliitikkojen yhteistyö ja yhdessä tekemisen tahto vahvistunut. Vielä on aika vähän konkreettisia saavutuksia esitettävänä, mutta näen, että ainut oikea suunta on suunnitella ja kehittää seutuamme yhdessä. Kuunnella ja ymmärtää toisen kaupungin näkökulmaa jo suunnitteluvaiheessa. Tehdä asioita enemmän yhdessä kuntalaisten eduksi.
Jokainen kunta rakentaa palveluita omasta näkökulmastaan.
Ydinkaupunkiseutumme kunnat ovat erilaisia, mutta tässä ajassa ja tällä alueella haasteemme ovat hyvin samanlaisia. Alueemme on tiivis työssäkäynti- ja asiointialue. Aika harvoin arjessa kuntalainen ajattelee käyttävänsä vain oman kunnan palveluita. Meillä on myös hyviä esimerkkejä siitä, että näin ei tarvitsekaan ajatella (esim. Föli ja Vaski). Yhteistyöstä kaupunkiseudulla hyötyvät niin kuntalaiset kuin yrityksetkin. Yhdessä voimme olla enemmän ja nyt näyttää siltä, että Turun kaupunkiseudulla ollaan sitouduttu tähän.
Niina Alho
Kaarinan kaupunginvaltuuston pj.
Aluehallituksen 2. varapuheenjohtaja