Valtuustoaloite hyvinvointialueen henkilöstön työterveyshuollon järjestämisestä

Sain jättää sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puolesta valtuustoaloitteen 2.3.2022. Tässä koko aloite: Hyvinvoiva henkilöstö on hyvinvointialueemme toiminnan kulmakivi. Viime vuosina, jo ennen koronaa on sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työmäärän ja työtahti kasvanut. Tämä on kasvattanut koettua työstressiä ja kuormittavuutta. Tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet ja oireet ovat yleisimpiä työterveysongelmia Suomessa. Mielenterveyssyiden aiheuttamat sairauspoissaolot ovat myös yleistyneet viime vuosina. Sairauspoissaoloja on työterveyslaitoksen kunta-10 tutkimuksen mukaan eniten ruumiillista työtä tekevillä ja monissa sote-alan ammateissa. Kevan […]

Jatka lukemista

Psykiatrisia sairaanhoitajia kouluihin

Joidenkin arvioiden mukaan jo ennen koronaa joka viides nuori kärsi mielenterveyden häiriöistä. Kansainvälisten tutkimusten mukaan koronapandemia on huonontanut maailmanlaajuisesti lasten ja nuorten mielenterveyttä. Myös THL:n kouluterveyskyselystä käy ilmi, että nuorten ahdistuneisuus on lisääntynyt ja hiljattain julkaistussa MTV:n ja Allianssin koronakyselyssä todettiin, että neljä viidestä nuoresta koki hyvinvointinsa heikentyneen koronan aikana. Näitä tuloksia ja uutisia tulee jatkuvasti, eikä kukaan tunnu olevan tuloksista enää edes ihmeissään. Neljä viidestä nuoresta koki hyvinvointinsa heikentyneen […]

Jatka lukemista

Lähipalvelu, terveyskeskusten jonot ja henkilöstöpula

Päätin vielä kirjoittaa tarkemmin lähipalveluista, seitsemän päivän hoitotakuusta ja henkilöstöpulasta, koska näistä tuntuu olevan aika sekalaisia käsityksiä. Tässä avaan mitä itse eri käsitteillä ja asioilla tarkoitan. Mitä on lähipalvelut? Lähipalvelut ovat palveluita, joita käytämme usein. Näitä ovat esimerkiksi lääkärin ja hoitajan vastaanotot, neuvola, kouluterveydenhuolto, koulupsykologi, perhetyö, kotihoito jne. Esimerkiksi kuvantaminen (esim. röntgen) ei ole sellainen palvelu, jota käytetään usein. Näitä harvemmin käytettäviä palveluita löytyy sitten isommista sote-keskuksista, mutta niitäkin tulee […]

Jatka lukemista

Kaarina kasvaa ja palveluihin panostetaan

Kaarinan kaupunki kasvaa kiivasta vauhtia. Vuonna 2020 kaupungin asukasluku kasvoi 2,2 % ja tänä vuonna kasvu ennakoidaan nouseva 2,5 %:iin. Tämä tarkoittaa yli 850 uutta kuntalaista vuodessa.  Kaarinan vetovoimaan on panostettu ja uudet asukkaat ovat enemmän kuin tervetulleita. Kova kasvuvauhti kuitenkin aiheuttaa palveluillemme kasvavaa kysyntää, joka edellyttää lisäresursointia. Siksi tulevaisuudessa on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota suunnitelmalliseen kaupungin kasvuun ja kasvun vaikutusten arviointiin. Kaupungin vuoden 2022 talousarviossa on huomioitu mm. kuntalaisia […]

Jatka lukemista

Lasten ja nuorten tulevaisuuden uskoa on vahvistettava

Koronarokotukset ovat edenneet ja rajoituksia on höllennetty. Tämä syksy on antanut toivoa paremmasta. Lasten ja nuorten tilanne on kuitenkin huolestuttava. Meillä on kouluissa kokonaisia ikäryhmiä, jotka eivät ole koskaan kokeneet millaista oli ennen koronaa. Myös viime viikolla julkaistussa kouluterveyskyselyssä nousi esille, että nuoret kokevat nykyisin merkittävästi enemmän yksinäisyyttä ja ahdistuneisuutta verrattuna aikaan ennen pandemiaa. Lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmat ovat lisääntyneet ja kukaan meistä ei vielä tarkkaan tiedä, miten tämä […]

Jatka lukemista

Terveyskeskuksesta pitää saada apua kun on tarve

Verrattuna muihin kuntiin, Kaarinassa saa ajan terveyskeskukseen melko hyvin. Kuitenkin joskus terveyskeskuksen puhelinajanvaraus tuntuu olevan tukossa eikä aikaa tahdo saada. Tämä luonnollisesti turhauttaa kuntalaisia. Kaarinassa lähdettään herkästi kehittämään jotakin uutta ja vanhat peruspalvelut tuntuvat jäävän helposti unohduksiin. Asukasmäärä on kasvanut nopeasti, mutta peruspalveluihin ei ole annettu lisää resursseja samanaikaisesti. Pidän tärkeänä peruspalveluiden resursointia ja siksi ryhmämme on menneen valtuustokauden aikana esittänyt resursoinnin lisäyksiä. Kaupungissa tulisi tehdä laajempi selvitys siitä, mitä […]

Jatka lukemista

Selvityspyyntö ikäimisten palveluiden kriteerien tiukkenemisesta ja palveluiden saatavuudesta Kaarinassa.

Tänään oli mahdollisesti tämän valtuustokauden viimeinen kokous. Vielä ei tiedetä, että onko kesäkuussa enää käsiteltäviä asioita. Tämä tietysti näkyi istuvan valtuuston halussa keskustella asioista ja useissa valtuustoaloitteissa. Me Sosialidemokraatit jätimme viisi aloitetta tai selvityspyyntöä. Itse olin valmistellut ryhmämme aloitteet terveyspalveluiden kehittämissuunitelman tekemisestä ja iltavastaanottojen aloittamisesta sekä selvityspyynnön kotihoidon, palveluasumisen, välimuotoisten asumispalveluiden ja tehostetun palveluasumisen kriteerien tiukkenemisesta ja palveluiden saatavuudesta Kaarinassa. Jotta valtuustoaloite ja selvityspyyntö olisi mahdollisimman luettavassa muodossa julkaisen ne […]

Jatka lukemista

Valtuustoaloite terveyskeskuksen kehittämissuunnitelman laatimisesta ja iltavastaanottojen lisääminen

Tänään oli mahdollisesti tämän valtuustokauden viimeinen kokous. Vielä ei tiedetä, että onko kesäkuussa enää käsiteltäviä asioita. Tämä tietysti näkyi istuvan valtuuston halussa keskustella asioista ja useissa valtuustoaloitteissa. Me Sosialidemokraatit jätimme viisi aloitetta tai selvityspyyntöä. Itse olin valmistellut ryhmämme aloitteet terveyspalveluiden kehittämissuunitelman tekemisestä ja iltavastaanottojen aloittamisesta sekä selvityspyynnön kotihoidon, palveluasumisen, välimuotoisten asumispalveluiden ja tehostetun palveluasumisen kriteerien tiukkenemisesta ja palveluiden saatavuudesta Kaarinassa. Jotta valtuustoaloite ja selvityspyyntö olisi mahdollisimman luettavassa muodossa julkaisen ne […]

Jatka lukemista

Katsaus menneeseen vaalikauteen

Me lupasimme tukea perheiden arkea ja halusimme, että jokaisella lapsella on oikeus hyvään ja turvalliseen varhaiskasvatukseen. Valtuustokauden alussa subjektiivisen päivähoito-oikeuden leikkaus poistettiin Kaarinassa. Lapsivaikutusarviot osoittivat, että päivähoito-oikeuden leikkauksella ei olisi saavutettu toivottuja säästöjä, vaan muutama kaarinalainen lapsi olisi syrjäytymisuhan alla. Oli hienoa, että tämä epäoikeudenmukainen rajaus saatiin poistettua. Päivähoitopaikoista on ollut pulaa ja kun jouduimme sulkemaan päiväkodin sisäilmaongelman vuoksi, heikensi se myös osaltaan tilannetta. Tulevalla valtuustokaudella onkin tarkasteltava uudestaan riittävä […]

Jatka lukemista

Kaarinassakin on koulukiusaamista

Tuhansien lasten ja nuorten arkea on tänäkin päivänä kouluissa ja vapaa-ajalla tapahtuva kiusaaminen. Kouluväkivalta on puhututtanut koko kansaa aivan järkyttävien tapauksien vuoksi. Hiljattain Iltalehtikin nosti vuoden 2019 kouluterveyskyselyn kiusaamistilastot esiin ja Kaarina on surullisesti edustettuna näissä tilastoissa aika kärkipäässä. Kyselyn mukaan Kaarinassa 8. ja 9. luokan oppilaista noin joka kymmenes on kokenut koulukiusaamista kerran viikossa (9,6%). Kannattaa pysähtyä miettimään, mitä yhteiskunnassamme tai kasvatuskulttuurissa on vikana, jos lapset tai nuoret kiusaavat […]

Jatka lukemista

Koulukiusaamiselle on saatava stoppi

Tuhansien lasten ja nuorten arkea on tänäkin päivänä kouluissa ja vapaa-ajalla tapahtuva kiusaaminen. Koulukiusaaminen nousee aina silloin tällöin uutisotsikoihin, kun jokin kraavi tapaus nousee esiin. Kiusatuksi tulleiden kohtalot ovat tuntuneet täysin epäoikeudenmukaisilta, kun perusoikeus turvallisesta kouluympäristöstä on hävinnyt tai piinaavaa kärsimystä jatkuu myös koulupäivien jälkeen. Koulukiusaamisesta pitäisikin puhua myös silloin, kun se ei ylitä uutiskynnystä.  Monimutkaisen ongelman ratkaisut eivät kuitenkaan ole yksinkertaisia. Sanna Marinin johtama hallitus on tehnyt toimenpideohjelman koulukiusaamisen […]

Jatka lukemista

Onko puolueella väliä?

Oletko törmännyt ehdokkaaseen, joka ei osaa perustella omaa puoluevalintaansa? Tai oletko kuullut kuntavaaliehdokkaan toteavan, että puoluevalinnalla ei ole väliä, vain sillä mitä ajaa? Tässä muutama pohdittava näkökulma asiaan liittyen. Eri puolueilla on erilainen arvoperusta ja puolueen listalla olevat kuntavaaliehdokkaat yleensä sitoutuvat niihin. Jos yksittäinen päättäjä haluaa oman ehdotuksensa menevän läpi, on hänen ensin vakuutettava muut päättäjät kannastaan. Yleensä kannattaa aloittaa oman ryhmänsä tuen löytämisestä ja sen jälkeen muista päättäjistä. Jos yksittäisen […]

Jatka lukemista

Koronalisä

Hoitajien ammattijärjestöt ovat vaatineet ns. ”koronalisää” Marinin hallitukselta ja pyytäneet korvamerkitsemään valtion budjetista rahoitusta tämän maksamiseen. Suomen hallitus eikä eduskunta ole työmarkkinaosapuoli ja siksi sieltä ei tällaista suoraa kannanottoa koronalisän maksamiseen ole tullut. Työnantajien vastuulla Kunnissa palkkaus perustu kunta-alan virka- ja työehtosopimuksiin. Näistä on paikallisesti jokaisessa kunnassa neuvoteltu omat palkkausjärjestelmät, jotka perustuvat työnvaativuuden arviointiin. Meillä Kaarinassa on myös käytössä kannustuspalkkiojärjestelmä, joka antaa mahdollisuuden huomioida erityistä työsuoritusta. Kannustuspalkkiota voitaisiin käyttää esimerkiksi […]

Jatka lukemista

Veronkorotukset ja ravitsemusterapiaa

”Miksi sinä vastustit ravitsemusterapeutin palkkaamista Kaarinaan?” Näin minulta kysyttiin, kun kaupunginhallitus päätti ravitsemusterapeutin toimen talousarviosta esityksestäni poistaa. Ravitsemusterapeutti palkattiin hankkeeseen, jonka aikana oli tarkoitus kerätä tietoa siitä, millaista vaikuttavuutta elintapaohjauksella saadaan. Kysyin talousarvioseminaarissa näiden vaikuttavuustietojen näiden perään, mutta varsinaista arviota ei ollut tehty. Mielestäni päätösten tulee perustua parhaaseen mahdolliseen tietoon. Koska hankkeen tarkoitus oli mm. vaikuttavuustiedon kerääminen, niin näin tietopohjan olevan riittämätön.  Ravitsemusterapialla varmasti edistetään kuntalaisten hyvinvointia. Kysymys on siitä, […]

Jatka lukemista
Niina

Ravitsemusterapiaa Kaarinaan sittenkin

Kaarinan kaupungin talousarviossa on painotettu jälleen ennaltaehkäisyä ja hyvinvoinnin edistämistä. Tämä on fiksua talouspolitiikkaa, kun hyvinvoinnin edistämisellä ehkäistään kalliimpien palveluiden käyttöä. Kaupunkiin palkattiin ravitsemusterapeutti vetämään elintapaohjauksen hanketta Valtionkonttorilta haetulla perintörahalla 2019. Hankkeen oli tarkoitus kestää 14 kuukautta ja tästä siis tehtiin hankesuunnitelma, joka sisälsi nykytilanteen kuvauksen ja tarpeet kehittämiselle, hankkeen kohderyhmät, tavoitteet ja toimenpiteet sekä arvioinnin kuvauksen. Eli hankkeen arviointia kuvattiin hankesuunnitelmassa. Kaupunginhallituksen talousarviokäsittelyssä olen pyytänyt selvyyttä ravitsemusterapeutin palkkaamisen vaikuttavuudesta. […]

Jatka lukemista