Varha rajaa nuorisovaltuuston, monikulttuurisuus-, vammais- ja vanhusneuvoston mahdollisuuksia toimia

Juttu on julkaistu Turun Sanomissa 2.12.2023 Hyvinvointialueilla on lakisääteiset vaikuttamistoimielimet, jotka toimivat edustamansa väestöryhmän vaikuttamis- ja kuulemiskanavina. Ne turvaavat osallistumis- ja vaikuttamisperusoikeuksia ja ylläpitävät vuorovaikutusta edustamansa ryhmän ja Varhan välillä. Lakisääteisiä vaikuttamistoimielimiä ovat nuorisovaltuustot, vammais- ja vanhusneuvostot. Näiden lisäksi Varhaan on perustettu myös monikulttuurisuusneuvosto.   Aluehallituksen lakisääteisenä tehtävänä on huolehtia vaikuttamistoimielinten toimintaedellytyksistä. Vaikuttamistoimielimille tulee antaa mahdollisuus vaikuttaa hyvinvointialueen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on tai joilla vaikuttamistoimielin […]

Jatka lukemista

Kansakuntamme menestys riippuu siitä, miten meidän nuorillamme menee

Juttu on julkaistu Turun seutusanomissa (itä) 8.11. Artikkelin kuvassa on Varhan nuorisovaltuuston näkemykset siitä mihin tarvitaan apua ja tukea. Tutkimusten mukaan joka neljäs nuori kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä, eikä nuorten kokema ahdistuneisuus ole vähentynyt koronapandemian jälkeen. Itse asiassa tuoreimman kouluterveyskyselyn mukaan ahdistuneisuus on yleistynyt erityisesti 8. ja 9. luokkalaisilla tytöillä (THL 2023).  Nuoruus on merkittävä kehitysvaihe, jossa nuori on voimakkaassa fyysisen ja psyykkisen kasvun vaiheessa. Myös nykyinen suorituskeskeinen yhteiskuntamme prässää […]

Jatka lukemista

Sote-uudistus ei ole valmis, eikä sen rahoitus ole turvattu

Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa tammikuussa, mutta koko sote-uudistus ei suinkaan ole vielä valmis. Sote-uudistuksen keskeisimpänä tavoitteena on mm. turvata tulevaisuudessakin yhdenvertaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut, panostaa hyvinvoinnin edistämiseen ja ennaltaehkäisyyn sekä varmistaa riittävä henkilöstön saatavuus. Ei voida ajatella, että tehdään kuten aina ennenkin, koska siihen ei ole koko Suomessa rahaa tai henkilöstöä saatavilla.  Jutta Varjus kertoi 16.9. Turun sanomissa, että kunnissa on ollut jo kaikkein kustannustehokkaimmat ja inhimillisimmät ratkaisut käytössä, […]

Jatka lukemista

Vain vahvoista ja terveistä välittävä Suomi

Juttu on julkaistu 17.9.2023 Turun Sanomissa. Vaalien alla kehoitin äänestäjiä olemaan kiinnostuneita hyvinvointialueiden rahoituksesta, koska osasin ennustaa, että kokoomusjohtoinen hallitus tulisi heti ensi töikseen leikkaamaan sosiaali- ja terveyspalveluista. Ennustukseni on nyt valitettavasti käymässä toteen.  Hyvinvointialueille ennustetaan nyt merkittäviä alijäämiä. Osa näistä alijäämistä tullaan valtion rahoituksella korjaamaan, mutta iso siivu tästä rahoitusvajeesta on jäämässä hyvinvointialueiden ongelmaksi. Rahoituksen piti perustua niihin todellisiin kustannuksiin, joita kunnissa oli aikaisempina vuosina ollut. Kuitenkin kuntien alibudjetointi, […]

Jatka lukemista

Elinikäisestä oppimisesta ei enää tietoakaan

Juttu on julkaistu Turun Seutusanomien (itä) kuntapäättäjäkulmassa 30.8. Petteri Orpon hallitusohjelmassa linjataan aikuiskoulutustuen lakkauttaminen, jolla tavoitellaan 44 miljoonan euron säästöä. Lisäksi leikkauksen arvioidaan vähentävän opintovapaita siten, että työvoimaa olisi työmarkkinoilla 8000 henkilötyövuotta enemmän. Aikuiskoulutustuki otettiin käyttöön vuonna 2001, kun haluttiin vastata muuttuvaan työelämän ja nopeasti muuttuviin ammattitaitovaatimuksiin. Tavoitteena oli lisätä aikuiskoulutusta ja pitää suomalaisten osaaminen ajan tasalla globaaleissa ja teknologisissa muutoksissa. Järjestelmää on toki vuosien saatossa joiltakin osin kehitetty, mutta […]

Jatka lukemista

Sote-alan palkkaharmonisaation lykkääminen kymmenellä vuodella?

Demokraatti kertoi viime viikolla saaneensa tiedon valtiovarainministeriöstä, että kokoomus on yrittänyt selvittää hallitusneuvottelupöydässä mahdollisuutta siirtää sote-alan palkkaharmonisaatiota kymmenellä vuodella eteenpäin.  Huomioitakoon, että kysymyksen neuvottelupöydässä on tehnyt turkulainen Ville Valkonen. Onneksi ehdotus tulee kuitenkin liian myöhään, koska liikkeen luovutus on jo tehty ja takautuvasti tämänlaista sääntelyä ei VM:n mukaan voi tehdä. On kuitenkin syytä kysyä, että eikö kokoomuksella ole ollut tiedossa esimerkiksi Varsinais-Suomessa olevat suuret palkkaerot ja niiden aiheuttamat käytännön ongelmat […]

Jatka lukemista

Lasten ja nuorten osallisuuden edistäminen edellyttää tahtoa

Juttu on julkaistu Seutusanomissa (Itä) 21.6.2023 Kaarinan kaupunki sai toukokuussa nuorisovaltuustomyönteisen kunnan sertifikaatin. Nuorisovaltuustojen liitto myöntää tunnustuksen kunnille, jotka edistävät kiitettävällä tavalla kunnan nuorten osallisuutta ja nuorisovaltuuston toimintamahdollisuuksia. On hienoa, että saimme tämän tunnustuksen Kaarinaan, ja siitä pitää kiittää kaikkia Kaarinan nuorisovaltuuston jäseniä, luottamushenkilöitä sekä viranhaltijoita, jotka ovat osaltaan olleet edistämässä nuorisovaltuuston toimintamahdollisuuksia. Lasten ja nuorten mahdollisuudet osallisuuteen eivät ole kuntien välillä yhdenvertaiset. Laissa määrätään mm. nuorten osallisuuden edistämisestä (esim. […]

Jatka lukemista

Nyt rakennetaan parasta paikka kasvaa, kehittyä, oppia ja harrastaa.

Puheeni Valkeavuoren kampushankkeen peruskiven muuraustilaisuudessa 12.5.2023.  Valkeavuoren kampushankkeen suunnittelutyö on ollut pitkä ja vaiheikas. Alusta lähtien kantavana ajatuksena on ollut rakentaa turvallinen, terveellinen ja toimiva oppimisympäristö. Kun oli selvää, että koko kampusalueella tullaan rakentamaan näin mittavat uudisrakennukset, tuli myös erillisen liikuntahallin rakentaminen mahdolliseksi. Kaarinassa on haluttu katsoa vähän pidemmälle tulevaisuuteen ja se näkyy nyt tämän hankkeen laajuudessa ja moninaisuudessa. Kaarina on ollut lapsiperheiden suosiossa. Kaupungin kasvuvauhti on ollut hurja ja […]

Jatka lukemista

Puhe: eduskuntavaaleista – piirin terveisiin

Puheeni Varsinais-Suomen SDP:n piirikokouksessa Salossa 16.4.2023 Hyvät toverit. Eduskuntavaalit on juuri käyty ja jännitysnäytelmät nähty.  SDP:n eduskuntaryhmä kasvoi kolmella kansanedustajalla ja Varsinais-Suomessakin paransimme tulosta. Se ei aivan kuitenkaan riittänyt hakemaamme neljänteen paikkaan. Kuten me kaikki tiedämme, niin politiikka on joukkuelaji ja maraton.  Tässä lajissa jokainen jäsen voi vaikuttaa. Meidän pitää tuoda tekemäämme politiikkaa esiin, monilla eri tasoilla ja eri kanavissa. Sitä pitää tehdä pitkäjännitteisesti ja uskottavasti myös vaalien välillä. Varsinais-Suomen […]

Jatka lukemista

Vaalit ovat ihmisen parasta aikaa

Eduskuntavaalit on pidetty ja kansa on sanansa sanonut. Olen saanut lukea erinäisillä foorumeilla ihmisten mietteitä siitä, miten äänestäjät äänestivät väärin. Näinhän ei tietenkään ole, vaan eri henkilöt purkavat pettymystään vaalitulokseen. Ehdokkaille itselleen eduskuntavaalit ovat iso ponnistus ja siksi pettymyksiltäkään ei voida välttyä, jos odotukset ovat kovat. Joka tapauksessa vaalitulosta tulee kunnioittaa.  Itselläni on ollut aikaa sulatella koko vaalikampanjaa, omaa sekä puolueenkin tulosta. Olen sanonut monesti, että vaalikampanjaa tehdään joka päivä, […]

Jatka lukemista

Lasten ja nuorten liikunnan lisäämiseksi tarvitaan konkreettisia toimenpiteitä

Lasten ja nuorten liikkumattomuus on lisääntynyt jo pitkän aikaa ja on tällä hetkellä huolestuttavalla tasolla. Tutkimusta aiheesta löytyy läjäpäin, mutta suuntaa ei siltikään olla saatu kääntymään. Mitkä tekijät ovat tähän johtaneet ja mitä voisimme tehdä, jotta liikunta olisi oleellinen osa lasten ja nuorten elämää? Liikunnan hyödyt terveydelle ja hyvinvoinnille on todistettu kiistattomasti lukuisin tutkimuksin. Vaikutukset ulottuvat kaikille terveyden osa-alueille: fyysinen kunto on parempi, henkinen hyvinvointi lisääntyy. sosiaaliset suhteet ja verkostot […]

Jatka lukemista

Miten Suomi pidetään asuttuna?

(juttu on julkaistu 14.3. Somero-lehdessä)  Somero-lehti lähetti minulle kysymyksen: Miten Suomi pidetään asuttuna? Tässä vastaus jonka heille lähetin: Suomen pitäminen asuttuna edellyttää haja-asutusalueiden ja syrjäisempien kuntakeskusten pysymistä houkuttelevina paikkoina tehdä työtä, asua ja elää. Suomea on kehitettävä alueiden vahvuuksien pohjalta. Syrjäseudun vanhojen asuinrakennusten peruskorjaukseen pitää panostaa kohdentamalla tukea energiatehokkaampaan korjausrakentamiseen. Tieverkoston ja liikenneyhteyksien on oltava kunnossa. Maatalouselinkeinon talousahdinko ja kannattavuus pitää ratkaista. Maatalouden tulonmuodostuksen on muututtava nykyistä oikeudenmukaisemmaksi. Mikäli maa- […]

Jatka lukemista

Nelipäiväisen työviikon ihanuus tai kamaluus

Helsingin Sanomien (21.2) mukaan Isossa-Britanniassa tehdyssä kokeessa työviikon lyhentäminen nelipäiväiseksi ei heikentänyt tuottavuutta. Se ei myöskään uhannut yritysten kannattavuutta.  Tutkimuksen tulokset osoittivat, että työntekijät saivat hieman enemmän tuloksia aikaan neljässä päivässä kuin viidessä, ja heidän hyvinvointinsa lisääntyi, poissaolot vähenivät ja he olivat sitoutuneempia työpaikkaansa. Vaikka tutkimuksesta ei ole kerrottu riittävästi, niin asiasta keskusteleminen on tarpeen. Aina aikaisemmin tuottavuuden kasvu on johtanut ensiksi voittojen kasvuun, sen jälkeen palkkojen kasvuun ja hieman […]

Jatka lukemista

Nyt on aika laittaa sote-palvelut kuntoon, ei leikata niistä.

Juttu on julkaistu 5.3. Turun Sanomissa Hyvinvointialueet ovat aloittaneet toimintansa vuoden 2023 alussa ja näin yksi Suomen historian merkittävimmistä uudistuksista on saatettu alulle. Näin ollen tulevan hallituksen yksi tärkeimmistä arvovalinnoista on hyvinvointialueiden riittävän rahoituksen turvaaminen. Uudistuksen keskeisimpiä tavoitteita ovat mm. laadukkaiden ja yhdenvertaisten sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palveluiden turvaaminen kaikille kansalaisille, palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden mahdollistaminen, hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen sekä kustannusten kasvun hillintä tilanteessa, jossa palveluiden tarve kasvaa […]

Jatka lukemista

Ikäihmisillä on oltava oikeus kuntoutukseen

Juttu on julkaistu Perniönseudun lehdessä 2.3. Vanhusten hoivan ja avun saatavuusongelmat keskusteluttavat säännöllisesti. Aina välillä lehdistä saa lukea toinen toistaan järkyttävämpiä uutisia siitä, miten vanhukselle ei ole järjestynyt apua. Hyvinvointialueilla on nyt erinomainen mahdollisuus kehittää palveluita ja tarttua aidosti ikäihmisten hoivan ja kuntoutuksen ongelmiin. Tällä hetkellä kuntoutus kohdistuu maassamme pääasiassa alle 65-vuotiaisiin. Varsinais-Suomen hyvinvointialueella Uudenkaupungin sosiaali- ja terveyspalveluissa on panostettu systemaattiseen geriatriseen kokonaisvaltaiseen arviointiin. Ilman systemaattista seurantaa ja mittareita ei […]

Jatka lukemista